Cthulhu-tarusto[1] eli Cthulhun mytologia[2] (engl. Cthulhu Mythos) on laaja 1900-luvulla syntynyt tarusto, jota hyödynnetään pääasiassa kauhukirjallisuudessa mutta myös muussa taiteessa, kuten elokuvissa, populaarimusiikissa ja peleissä. Tarusto pohjautuu yhdysvaltalaisen kauhukirjailijan H. P. Lovecraftin ja hänen kirjailijaystäviensä tarinoihin, mutta sen kokosi ja yhtenäisti August Derleth, joka myös keksi taruston nimen.
Lukuisat myöhemmät kauhukirjailijat ovat hyödyntäneet Cthulhu-tarustoa omissa teksteissään. Esimerkiksi Derlethin kirjoittamat Lovecraftin jälkeiset Cthulhu-tarinat kuitenkin erosivat Lovecraftin alkuperäisestä ajatuksesta, jossa mahtavat mutta välinpitämättömät muukalaisolennot hallitsevat kaoottista kaikkeutta. Lovecraft oli ateisti, jonka näkemykset heijastuivat hänen tarinoissaan kaikkeuden välinpitämättömyytenä suhteessa ihmiseen. Monet Lovecraft-tutkijat ovat korostaneet, ettei järjestelmällinen Cthulhu-tarusto ole varsinaisesti Lovecraftin luomus. Lovecraft itse ei tehnyt eroa Cthulhu-novellien ja muun tuotantonsa välillä, mutta korosti, että kaikki hänen tarinansa perustuivat samalle filosofiselle pohjalle, jonka mukaan ihmisellä tai inhimillisillä tunteilla ei ole kaikkeuden mittakaavassa arvoa tai merkitystä.
Taruston keskeisiä hahmoja ovat suuret muinaiset, pelottava joukko jumalolentoja, joista tunnetuin on kammottava Cthulhu. Cthulhu ja hänen palvelijansa nukkuvat ja uneksivat R’lyehin mereen uponneessa kaupungissa. ”Kun tähtien asento on oikea”, Cthulhu herää ja aiheuttaa hävitystä koko maailmassa. Taruston perusteoksena pidetään Lovecraftin vuonna 1928 julkaistua novellia ”Cthulhun kutsu”. Muita yhdistäviä piirteitä ovat kuvitteelliset Uuden-Englannin kaupungit, salatieteelliset ”kielletyt kirjat” sekä niin sanottu kosminen kauhu. Sekä Lovecraft että hänen seuraajansa laajensivat sittemmin tarustoa merkittävästi, osan toimiessa vielä Lovecraftin elinaikana ja jopa yhteistyössä hänen kanssaan.