Folkpop on musiikin tyylilaji, joka yhdistelee folkia ja poppia. Genre alkoi kehittyä 1960-luvun alussa mutta nousi suosioon vuosikymmenen puolivälissä yhdessä folkrockin kanssa. Folkrockiin verrattuna folkpop on pehmeämpää ja kevyempää musiikkia.[1]
Folkpopin juuret juontavat vahvasti amerikkalaiseen kansanmusiikkiin 1940- ja 1950-luvuilla. Tuolloin taiteilijat, kuten Woody Guthrie ja Pete Seeger, popularisoivat perinteisiä kansansävelmiä ja loivat pohjan sille, mikä myöhemmin tunnettiin folkpopina. Lajityyppi sai merkittävää huomiota 1960-luvulla, kun artistit kuten Bob Dylan, Simon & Garfunkel ja The Mamas & The Papas yhdistivät folkhenkisiin lauluihinsa pop-elementtejä, mikä teki niistä tarttuvia ja kaupallisesti menestyviä.[2]
Ajan myötä folkpop on kehittynyt edelleen integroimalla elementtejä indiemusiikista, rockista ja jopa elektronisesta musiikista. Tämä monipuolisuus on rikastuttanut genreä ja tehnyt siitä houkuttelevan niin kuuntelijoille kuin muusikoillekin, mikä on auttanut sitä säilyttämään paikkansa musiikin saralla.[2]
Folkpopille ominainen piirre on perinteisten kansanmusiikin elementtien sulauttaminen moderniin pop-musiikkiin. Tämä ilmenee akustisten instrumenttien, kuten kitaroiden, banjojen ja viulujen, käytössä, sekä sydämellisissä sanoituksissa, jotka kertovat tarinoita tai välittävät voimakkaita tunteita. Lisäksi folkpopille tyypillistä ovat mieleenpainuvat melodiat, jotka houkuttelevat kuulijoita laulamaan mukana.[2]
Joissakin folkpop-kappaleissa voidaan käyttää myös moniäänistä laulua, harmonioita tai orkesterisovituksia, jotka rikastuttavat kappaleiden äänimaailmaa ja lisäävät niihin syvyyttä ja monimuotoisuutta.[2]