Italian virallinen kieli on italia, jonka asema vahvistettiin perustuslakiin vasta 2007.[1] Italian kieli perustuu suurelta osin Dante Alighierin (1265–1321) teoksissa käytettyyn kieleen, joissa toscanalaismurteeseen on yhdistetty Etelä-Italian kieliä. Italian yhdistyessä vuonna 1861 vain kaksi prosenttia väestöstä käytti puhekielenään yleisitaliaa. Vasta Mussolini vakiinnutti italian kielen valta-aseman kieltämällä murteiden käyttämisen julkisesti lailla. Hänen sanottiin häpeävän sitä, että maan eri kolkista tulevat italialaiset eivät kyenneet ymmärtämään toisiaan.[2].
Etelä-Tirolin maakunnan toinen virallinen kieli on saksa, ja Aostan laakson alueen ranska.[3][4]
Virallisesti tunnustettuja vähemmistökieliä Italiassa on 12. Vuonna 1999 säädetty laki vähemmistökielistä tunnustaa seuraavat kielet:[5]
Näiden vakiintuneiden kielten lisäksi Italiassa on paljon maahanmuuttajia, joilla on omat kielensä. Lisäksi Italiassa puhutaan jonkin verran romaniaa, sillä romanialaiset ovat maan suurin yksittäinen ulkomaalaisvähemmistö.[6]
Italian niemimaalla aiemmin puhuttuja kieliä ovat muun muassa latina, faliski, oski, umbri, volski, pikeeni, veneetti, sikuli ja etruski.