Konkretismi (ransk. art concret) oli abstraktin taiteen suuntaus, joka kehittyi 1930-luvulla De Stijl -ryhmän, futuristien ja Kandinskyn taiteesta. Termiä konkreettinen taide käytti ensimmäisenä Theo van Doesburg manifestissaan Manifesto of Concrete Art vuonna 1930. Van Doesburgin mukaan konkreettisen taiteen tulee olla vapaa kaikista symbolisista yhtymäkohdista todellisuuteen, eikä hänen mielestään mikään ollut niin konkreettista kuin väri, viiva ja pinta. Konkretismi on täysin ei-esittävää taidetta, ja sen ilmaisu on pelkistettyä ja tarkkaa. Peruselementtejä ovat nimenomaan värit sekä pelkistetyt geometriset viivat ja pinnat. Tärkeää on myös komposition jännite ja rytmi.
Konkretismi on osa 1900-luvun laajaa modernismin valtavirtaa. Konkretismi määritellään usein konstruktivismin alalajiksi, mutta rajanvedot eivät ole aina yksiselitteisiä. Selkein konkretismin tunnusmerkki on ehdoton abstraktiuden vaatimus. Yleensä esittävää taidetta pidetään konkreettisena ja ei-esittävää abstraktina tai käsitteellisenä, mutta konkretismin mukaan abstrakti ilmaisu on taiteena lopulta konkreettisinta. Konkretismissa luovuttiin yleensä esittävän taiteen pyrkimyksestä tilallisuuteen ja pitäydyttiin kaksiulotteisuudessa. Siitä huolimatta kolmas ulottuvuus on usein teoksissa vahvasti mukana optisena ilmiönä.
Suomessa ei-esittävä taide teki läpimurron juuri konkretismina, jota alkoi esiintyä sotien jälkeen. Suuntauksen merkittäviä suomalaisia edustajia ovat Birger Carlstedt ja Juhana Blomstedt.