Piraattiradio

Piraattiradioasema Mi Amigo

Piraattiradio eli merirosvoasema on radioasema, joka lähettää radiolähetyksiä ilman toimilupaa. Vapaa radiotoiminta on kiellettyä monissa maissa. Kiellon valvonta vaihtelee kuitenkin huomattavasti maittain; läntisissä teollisuusmaissa se on tiukkaa.

Nimitys piraatti tulee suurista radioasemista, jotka, ennen kuin lakeja muutettiin, kiersivät yleisradiolähetysten kohdealueilla vaikuttavien radiolakien toimilupavaatimukset toimimalla kansainvälisiltä vesiltä aluksilta käsin. Piraattiradiotoimintaan liittyy usein myös lähetyksessä esitetyn musiikin tekijänoikeusmaksujen laiminlyönti. Osittain tämä johtunee siitä, ettei asemilla ole välttämättä kaupallisia tuloja kaikkien radiotoimintansa menojen kattamiseen, vaan ne ovat olleet pikemminkin aatteellinen kannanotto luvallisen yleisradiotoiminnan tilaan.

Kun valtiot pyrkivät vaikuttamaan toisten valtioiden tai oppositiot hallitusten politiikkaan tavalla, jota varten ne eivät voisi saada lähetyslupaa, puhutaan clandestine-radiotoiminnasta. Clandestinea ei pidetä piraattiradiotoimintana, koska syy, minkä takia kohdealueen hallinto, valtio tai alivaltiollinen alue ei sitä salli, on sen sisältö.


Developed by StudentB