Postgenderismi on yhteiskunnallinen, poliittinen ja kulttuurillinen liike, joka pyrkii sukupuolisuuden vapaaehtoistamiseen kehittyneen bioteknologian, avusteisten lisääntymismenetelmien ja kyborgisaation kautta. Postgenderistien mukaan esimerkiksi lasten hankkimiseksi ei pitäisi olla tarvetta harrastaa seksiä, vaan mies tai nainen voi hankkia lapsen koeputkihedelmöityksen tai kloonauksen kautta, ja seksiä voi harrastaa pelkästään viihdemielessä kuulumatta kumpaankaan sukupuoleen.
Eräs postgenderismin viitatuimpia tekstejä on Donna Harawayn essee A Cyborg Manifesto: Science, Technology, and Socialist-Feminism in the Late Twentieth Century, jonka mukaan naiset vapautuvat perinteisistä sukupuolirooleistaan vasta vapautuessaan biologisista lisääntymisvelvoitteistaan ja muuttuessaan postbiologisiksi olennoiksi, androgyyneiksi kyborgeiksi.
Toisena postgenderistisen ajattelun keskeisenä viitepisteenä on postmodernistisen queer-filosofi Judith Butlerin teos Gender Trouble: Feminism and the Subversion of Identity, jossa koko sukupuoliluokitusten oletettu luonnollisuus kyseenalaistetaan.
Esimerkiksi sähköisissä lumetodellisuus-sovelluksissa postgenderismi on jo toteutunut siinä mielessä, että jokainen voi valita itselleen hahmon sukupuolesta välittämättä ja muokata ulkonäköään vapaasti.
Suomessa postgenderistisiä näkemyksiä on aatteellisesti levitetty postseksualismia ajaneen Postgender ry:n piirissä 1990-luvulla. Akateemisessa keskustelussa niitä ovat esittäneet suomalaisista filosofeista muun muassa professori Tuija Pulkkinen ja dosentti Petri Sipilä.