Sokerilaki

Sokerilaki (engl. Sugar Act) oli Ison-Britannian hallituksen vuonna 1764 säätämä laki, jonka tarkoitus oli estää sokerin sekä rommin raaka-aineena käytetyn melassin salakuljetus Ranskan ja Hollannin Länsi-Intiasta brittien Pohjois-Amerikan siirtokuntiin. Samalla sen tarkoituksena oli kerätä tuloja Ison-Britannian kruunulle, jonka menot olivat lisääntyneet ja velat kasvaneet vuonna 1763 päättyneen suuren siirtomaasodan seurauksena. Englannin parlamentti piti kohtuullisena, että siirtokuntalaiset osallistuivat itse kasvaneiden hallinto- ja puolustusmenojen kattamiseen. Kyseessä oli ensimmäinen useista veroja ja tullimaksuja koskeneista säädöksistä, jotka seuraavien vuosien aikana ärsyttivät siirtokuntien asukkaita, ja johtivat lopulta Amerikan vallankumouksen puhkeamiseen.^[1][2]

Sokerilaki oli käytännössä uusittu versio vuoden 1733 melassilaista, jonka toimeenpano ei ollut onnistunut. Sokerilaki lisäsi huomattavasti ei-brittiläisestä Karibiasta Pohjois-Amerikkaan tuotavan melassin ja jalostetun sokerin tullimaksuja, ja loi näin brittiläisten siirtomaiden sokerinkasvattajille mahdollisuuden kaupan monopoliasemaan. Vaikka siirtokuntien asukkaat periaatteessa hyötyivät brittiläisen sokerin hinnan pysymisestä alhaisena, he eivät pitäneet siitä, että tullivirkamiehet saivat oikeuden sokerilastien takavarikointeihin ja määräyksistä laistaneet kapteenit joutuivat kaukana Nova Scotiassa toimineen vara-amiraliteetin oikeusistuimen alaisiksi.^[1] Tullirikkomukset määrättiin käsiteltäviksi ilman valamiehistöä, mitä pidettiin kansalaisoikeuksien loukkauksena.^[2] Sokerin salakuljetuksen tyrehtyminen tiukentuneiden tullitarkastusten myötä kuihdutti kauppamerenkulkua muutenkin^[1] ja lisäksi se teki lopun Uuden-Englannin kukoistavasta rommiteollisuudesta, joka oli perustunut halpaan Ranskan Länsi-Intiasta salakuljetettuun melassiin.^[3] Siirtokuntalaisten protestien seurauksena tullimaksuja alennettiin vuonna 1766.^[1]

1. ↑ ^{a b c d} Sugar Act (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 20.1.2014.
2. ↑ ^{a b} Sisko Haikala: Vallankumousten aikakausi, teoksessa Maailmanhistorian pikkujättiläinen, s. 589. WSOY, Porvoo–Helsinki–Juva 1988.
3. ↑ Knut Mykland (suom. Heikki Eskelinen): Otavan suuri maailmanhistoria 13: Suuret vallankumoukset, s. 47. Otava, Helsinki 1985.