Topos (kreik. τόπος) "paikka", monikossa topoi; tópos koinós, yhteinen paikka.) tarkoittaa retoriikassa ja kirjallisuudessa asian ilmaisemista tai luomista käyttäen ennalta yleiseksi ymmärrettyjä tai hyväksyttyjä keinoja ja tapoja. Topos lähenee käsitteellisesti toista käsitettä, kliseetä, mutta ilman toistamisen tai kopionnin luomaa negatiivista latausta.
Topostutkija Ernst Robert Curtiuksen mukaan topokset ovat "temaattisista tyylillisiin ulottuvia kaavamaistuneita elementtejä, jotka välittyvät kirjallisissa perinteissä ja muodostavat niiden rakennusmateriaalin".
Topos voidaan kääntää "keskustelun aiheeksi", "väittelyn linjaksi" tai "yhteiseksi (jaetuksi) paikaksi". Curtius laajensi käsitettä tutkimalla topoksia yhteisinä paikkoina, joita ovat esimerkiksi perinteisestä materiaalista tehdyt uudet tulkinnat, erityisesti standardisoituneet miljöökuvaukset, mutta hän ulotti tutkimuksensa lähes jokaiseen kirjallisuuden meemiin. Esimerkiksi antiikin klassisen taruston tavasta tappaa päähenkilönsä on olemassa yleinen käsitys, topos "kaikkien tulee kuolla", jota Curtius pitää tavallaan lohdullisena kerrontana, koska usein kun henkilö kohtaa kuolemansa hän pysähtyy reflektoimaan, että jopa historian suurmiehetkin ovat kuolleet. Hieman erilaisena topoksena Curtius pitää luonnon (taivas, meret, eläimet jne.) kutsumista tai manaamista paikalle erilaisten kerronnallisten tarkoitusperien vuoksi, kuten todistamaan valan vannomista, iloitsemista ja jumalan ylistämistä tai jakamaan päähenkilön surun.
Esimerkki populäärikirjallisuuden topoksesta on Edgar Rice Burroughsin Tarzan-kirjojen tarinoiden kuvaama 1900-luvun alun eksoottinen, alkukantainen ja vielä osittain tuntematon Afrikka, josta muodostuu yhteinen maantieteellinen ja kulttuurillinen paikka, johon kirjailija ja Tarzan-tarinoiden lukijat palasivat aina uuden romaanin ilmestyessä. Burroughs käytti länsimaissa vallinnutta eksotisoitunutta ja myyttistä käsitystä "pimeästä mantereesta" luodessaan Tarzan-kirjojen Afrikkaa, sillä hän ei koskaan itse käynyt Afrikassa.