Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulu | |
---|---|
Perustettu | 2011 |
Tyyppi | Julkinen |
Dekaani | Jouko Lampinen |
Henkilökunta | 1 100 |
Opiskelijoita | 2 900 |
Jatko-opiskelijoita | 1 000 |
Sijainti | Espoo, Suomi |
Kampus | Otaniemi |
Sivusto | http://sci.aalto.fi/ |
Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulu (Aalto SCI; ruots. Aalto-universitetets högskola för teknikvetenskaper, engl. Aalto University School of Science) on yksi vuoden 2011 alussa toimintansa aloittaneista Aalto-yliopiston korkeakouluista, jotka muodostuivat Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun jakautuessa neljään osaan. Perustieteiden korkeakoulu on suurin Aalto-yliopiston kuudesta korkeakoulusta ja sen toiminta painottuu vahvasti korkeatasoiseen ja vaikuttavaan tutkimukseen. Tutkimuksen korkeasta laadusta kertoo korkeakoulun useat Suomen Akatemian valitsemat huippuyksiköt ja akatemiaprofessorit.[1] Suomalaisen kilpaillun tutkimusrahoituksen lisäksi korkeakoulun tutkijat ovat saaneet huomattavan paljon rahoitusta Euroopan tutkimusneuvostolta (ERC).[2] Perustieteiden korkeakoulussa voi opiskella tietotekniikan, tuotantotalouden, teknillisen fysiikan ja matematiikan ja informaatioverkostojen koulutusohjelmissa.