Adaptaatio

Adaptaatio (lat. adaptare, sovittaa, sopeutua) on mikä tahansa eliön ominaisuus, jonka ajatellaan lisäävän eliön kelpoisuutta — toisin sanoen tietty piirre on adaptiivinen, jos tuo piirre edistää yksilön tai sosiaalisen ryhmän elossa säilymistä tai lisääntymistä.

Vaihtoehtoisesti voidaan esittää, että adaptaatio on eliön rakenne, ominaisuus, jokin fysiologinen piirre, käyttäytymispiirre tai mikä tahansa ominaisuus, jonka olemassaolo lisää yksilön menestystä olemassaolon taistelussa. Piirteet ovat syntyneet sattumalta, ja luonnonvalinta on suosinut niiden säilymistä.

Esimerkiksi voidaan mainita keisaripingviinin lisääntymiskausi. Keisaripingviinit parittelevat ja laskevat yhden ainoan munansa Antarktiksen talven vaikeissa oloissa. Tämän ajoituksen etuna on se, että jälkeläiset kuoriutuvat vasta kevään kynnyksellä ja kasvavat kesällä ja olosuhteet niiden kasvulle ja eloonjäämiselle ovat parhaat. Hedelmällisyyden laskun vastapainoksi keisaripingviinin elinikä on pitkä eikä niiden lisääntymisalueella ole petoeläimiä.

Jos pohditaan, mitä voidaan pitää adaptaationa, eivät todistusaineistoksi kelpaa kuin nykyisin havaittavat seikat. Adaptaatio ei ole teleologinen prosessi vaan jälkikäteen ilmenevä eliminoimisen tai sukupuolivalinnan seuraus. Koska se ilmenee jälkikäteen, ei historialla ole mitään merkitystä adaptiivisen arvon kannalta. Adaptaatioprosessi on passiivinen.

Evoluutiokirjallisuudessa käsitettä adaptaatio käytetään joskus kuvaamaan kahta täysin erilaista asiaa, ja tämä on aiheuttanut paljon sekaannusta. Käsitettä käytetään joskus virheellisesti kuvaamaan prosessia (adaptaatiota), jolla tietty ominaisuus on aktiivisesti hankittu. Esimerkiksi jos ajatellaan kirahvin "adaptoivan" kaulaansa kasvamaan pidemmäksi, niin sitä pidetään aktiivisena prosessina, jolla on teleologinen tai jopa antropomorfinen tausta. Eliminointi ei pyri tuottamaan adaptaatiota, vaan adaptaatio on pikemminkin eliminoitumisen sivutuote.