Daron Hagen

Daron Hagen vuonna 2012.

Daron Aric Hagen (s. 4. marraskuuta 1961 Wisconsin, Milwaukee) on yhdysvaltalainen säveltäjä.[1] Hän on keskittynyt muun muassa oopperaan, mutta on ollut myös tuottelias laulusäveltäjä. Hänen laulusarjojensa joukossa on Yhdysvaltain sisällissodan teksteihin perustuva Dear Youth sopraanolle, huilulle ja pianolle. Hän on myös säveltänyt musiikkia Walt Whitmanin, Sara Teasdalen, Gertrude Steinin, Carl Sandburgin, Robinson Jeffersin, Wallace Stevensin ja James Merrillin sanoihin. Hagenin tuotantoon kuuluu sekä akustista että elektroakustista musiikkia.[2]

Hagen opiskeli sävellystä Ned Roremin johdolla Curtis-musiikki-instituutissa ja David Diamondin johdolla Juilliard Schoolissa. Hän työskenteli myös Leonard Bernsteinin ja Lukas Fossin kanssa. Hän on opettanut muun muassa Bard Collegessa, Curtis-instituutissa, New Yorkin yliopistossa ja Princeton Atelierissa. Hän on toiminut Chicago College of the Performing Artsin taiteilijahenkilöstön jäsenenä ja johtanut Wintergreenin musiikkifestivaalin sävellysohjelmaa.[2] Hagenille on myönnetty muun muassa Yhdysvaltain taide- ja kirjallisuusakatemian palkinto.[3]

Hagen asui Manhattanilla 28 vuoden ajan, mutta muutti New Yorkin osavaltion pohjoisempaan osaan vuonna 2011 säveltäjävaimonsa Gilda Lyonsin kanssa kasvattamaan yhteisiä poikia.[2]

  1. AllMusic.com: Daron Hagen
  2. a b c Song of America: Daron Aric Hagen
  3. Wintergreen Music: Daron Hagen, composer

Developed by StudentB