| Ella Eronen | |
|---|---|
 Ella Eronen 1940 |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Ella Siviä Eronen |
| Syntynyt | 29. tammikuuta 1900 Helsinki, Suomen suuriruhtinaskunta |
| Kuollut | 9. lokakuuta 1987 (87 vuotta) Helsinki, Suomi |
| Ammatti | näyttelijä, lausuja |
| Puoliso |
|
| Lapset | 2 |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1929–1984 |
| Merkittävät roolit |
|
| Palkinnot | |
|
1952 Pro Finlandia -mitali |
|
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Ella Siviä Eronen (29. tammikuuta 1900 Helsinki – 9. lokakuuta 1987 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä ja lausuntataiteilija. Hän teki yli puolen vuosisadan pituisen uran teatterissa ja tuli tunnetuksi etenkin femme fatalena. Pisimpään hän työskenteli Suomen Kansallisteatterissa, vuodet 1939–1950 ja 1955–1965.
Eronen aloitti 1920-luvulla uransa vapaan tyylin tanssijana ja koreografina. Ahkeran itseopiskelun ja sinnikkyyden ansiosta hänestä tuli näyttelijä, lausuja ja ohjaaja. Alkuun Eronen järjesti omia tanssi- ja runoiltamiaan, ja työskenteli näyttelijänä Koiton Näyttämöllä sekä Turun Ruotsalaisessa Teatterissa. Kansallisteatterin kaudella Erosen uraan tuli katkoja sairastelujen ja sopimusrikkeiden vuoksi. Hän jäi Kansallisteatterista eläkkeelle 1965, mutta työ näyttelijänä jatkui vierailujen muodossa.
Eronen oli aikansa merkittävimpiä teatteritaiteilijoita, joka tunnettiin kohtalokkaiden ja vahvojen naisten esittäjänä niin antiikin tragedioissa kuin moderneissa näytelmissäkin. Hänen huomattavimpia taiteellisia voittojaan olivat muun muassa Medeia, Alice Kuolemantanssissa ja Blanche Viettelyksen vaunussa. Eronen menestyi myös teatteriohjaajana. Taiteellisesti huomattavin saavutus oli Murheesta nousee Elektra, jonka hän ohjasi Helsingin Kansanteatterille.
Erosen ”Maamme”-runon lausuntaesitys Tukholmassa sotatalvena 1940 teki hänestä laajasti tunnetun ja toi hänelle lisänimen ”Suomen ääni”, jota hän kantoi loppuikänsä. Eronen piti lausuntailtoja 1970-luvulle asti.