Gootit (gootiksi 𐌲𐌿𐍄𐌸𐌹𐌿𐌳𐌰, Gutthiuda; lat. Gothi) olivat itägermaanista kieltä puhunut kansa, jolla oli erittäin merkittävä poliittinen ja sotilaallinen rooli myöhäisantiikissa ja Länsi-Rooman valtakunnan tuhoon liittyvissä tapahtumissa.[1]
Perinteisen tulkinnan mukaan gootit asuivat ajanlaskun alussa Veiksel-joen suulla nykyisen Puolan pohjoisrannikolla.[1][2] Gootit eivät välttämättä olleet mikään etnisesti, kielellisesti tai kulttuurisesti yhtenäinen kansa, vaan kokoelma erilaisia keskenään liittoutuneita ja gootti-identiteetin omaksuneita väestöaineksia. Goottien joukossa saattoi germaanien ohella olla slaavilaista, iraanista, roomalaista tai muuta alkuperää olevia ryhmiä.[2] Varsinaisesti gootit ilmestyivät antiikin ajan kirjallisiin lähteisiin 200-luvulla, jolloin he asuivat Kaakkois-Euroopassa ja Mustanmeren pohjoispuolella. Sen jälkeen heidän vaiheitaan voidaan seurata aina 500-luvulle asti, visigooteiksi kutsutun ryhmän tapauksessa 700-luvulle. On kuitenkin kyseenalaista, kuinka paljon 500-luvun tai 700-luvun gooteilla oli yhteistä satoja vuosia aikaisemmin eläneiden goottien kanssa.