Grunge

Grunge
Alkuperä Alternative rock, hardcore punk, indie rock, garage rock, noise rock, heavy metal, sludge metal
Alkuperämaa Yhdysvaltain länsirannikko
Kehittymisen
ajankohta
1980-luvun keskivaihe
Tyypillisiä
soittimia
kitara, basso, rummut, laulu
Kehittyneitä
tyylilajeja /
suuntauksia
post-grunge

Grunge rock eli grunge (johon joskus viitataan myös nimellä Seattlen soundi) on vaihtoehtorockin alalaji, joka kehittyi 1980-luvun lopulla Yhdysvalloissa Washingtonin osavaltiossa, erityisesti Seattlen alueella.

Grunge sai paljon vaikutteista hardcore punkista, heavy metalista ja indie rockista. Varhainen grungeliike syntyi lähinnä itsenäisen Sub Pop -levy-yhtiön vaikutuksesta sekä ympärille.[1] Grungen tunnusmerkeiksi mainitaan usein kitaran ”likainen” soundi, raskas rummutus ja masennusta ilmentävät sanoitukset, jotka heijastelivat yhdysvaltalaisen ”X-sukupolven” tuntemuksia. Grungen musiikillisina edelläkävijöinä ja esikuvina on pidetty muun muassa Black Sabbathia ja Neil Youngia.

Grunge nousi suureen suosioon vuonna 1991 Nirvanan Nevermind-albumin ja Pearl Jamin Ten-albumin myötä. Muita merkittäviä grungealbumeita ovat esimerkiksi Alice in Chainsin Dirt, Soundgardenin Badmotorfinger ja Superunknown sekä Pearl Jamin Vs. Näiden yhtyeiden menestys teki grungesta aikansa suosituimman raskaan rockin tyylin ja vauhditti muunkin vaihtoehtorockin suosiota. Vaikka moni 1990-luvun grungeyhtye on sittemmin hajonnut, niiden vaikutus nykypäivän rockmusiikkiin on edelleen suuri.

  1. http://www.rumba.fi/uutiset/grunge-ilmion-aloittanut-levy-yhtio-29-vuotta-tanaan-rumbalaiset-listasivat-omat-sub-pop-suosikkinsa/

Developed by StudentB