Hahmopsykologia on psykologian suuntaus, josta humanistiset oppimisteoriat ovat ottaneet vaikutteita. Hahmopsykologia syntyi Saksassa 1920-luvulla vastareaktiona behavioristiselle oppimis- ja ihmiskäsitykselle. [1]Koulukunnan merkittävimpiä edustajia olivat Max Wertheimer, Kurt Koffka ja Wolfgang Köhler. Nykyään koulukunnalla on merkitystä enimmäkseen havaintopsykologian saralla.
Hahmoteorioiden perusajatus on, että oppimisen taustalla on ihmisen oma oivallus, joka johtaa ymmärrykseen. Hahmopsykologian mukaan kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa, ja sillä on ominaisuuksia, joita itsenäisillä osilla ei ole. Tätä ilmiötä on havainnollistettu hahmopsykologiaan perustuville hahmolaeilla, jotka kuvaavat havaintojen jäsentymistä ja selittävät, miten havainnon kohteiden osat muodostuvat laajemmiksi kokonaisuuksiksi. Hahmolakeja on tutkittu eniten näköaistissa. [2]
Fredrick Perls, Laura Perls ja Paul Goodman kehittivät hahmoterapian eli Gestalt-terapian hahmopsykologian, sekä reichilaisen ja freudilaisen näkemyksen pohjalta.[3] Fredrick Perls sai vaikutteita myös psykodraaman kehittäneeltä Jakob Morenolta.[4]