Hikkorit | |
---|---|
Valkohikkori (Carya ovata) |
|
Tieteellinen luokittelu | |
Kunta: | Kasvit Plantae |
Kladi: | Putkilokasvit Tracheophyta |
Kladi: | Siemenkasvit Spermatophyta |
Kladi: | Koppisiemeniset Angiospermae |
Kladi: | Aitokaksisirkkaiset |
Kladi: | Rosidit |
Lahko: | Fagales |
Heimo: | Jalopähkinäkasvit Juglandaceae |
Suku: |
Hikkorit Carya Nutt. |
Katso myös | |
Hikkorit[1] (Carya) on jalopähkinäkasveihin kuuluva suku, jossa on parikymmentä lajia. Luontaisena hikkoripuita kasvaa Pohjois-Amerikassa, Meksikossa ja Kiinassa.
Hikkorit ovat kesävihantia, isoja puita (25–30 m), jotka muistuttavat jalopähkinöitä (Juglans). Lehdissä on 7–9 sahalaitaista lehdykkää. Norkkomaiset hedekukinnot ovat kolmehaaraisia. Hedelmän (4 cm) kuori halkeaa neljäksi liuskaksi paljastaen sileäpintaisen luuhedelmän.
Keski- ja Länsi-Eurooppaan on istutettu karvashikkoria (Carya cordiformis) koristepuuksi. Sitä on istutettu jossakin määrin metsäpuuksikin. Valkohikkorin eli liuskahikkorin (Carya ovata) kasvatusta on kokeiltu Etelä-Suomessa ja siellä se onkin menestynyt kohtalaisesti.[2]
Mississipin laaksosta kotoisin oleva pekaanipähkinä (Carya illinoensis) kuuluu myös hikkoreihin. Nykyään lajia viljellään maukkaiden hedelmiensä takia laajalla alueella itäisissä Yhdysvalloissa. Lajin tunnistaa helposti lehtien runsaista (9–17) lehdyköistä.[3]
Hikkorien puuaines soveltuu puusepäntöihin. Puu on lajista riippuen keltaista tai ruskeaa ja tasaisesti juovaista. Se on sitkeää ja soveltuu erinomaisesti mailojen, työkalujen varsien, rumpukapuloiden, suksien yms. valmistusmateriaaliksi. Kuivan puun tilavuuspaino on 0,68.[4]