Humanismi on länsimaissa renessanssin myötä noussut kulttuurivirtaus sekä aatteellisena käsitteenä ihmisyyteen perustuva elämänkatsomus.[1] Humanismiksi alettiin 1800-luvun lopulla kutsua keskiajan ja uuden ajan taitteessa syntynyttä, antiikin sivistysihanteeseen perustuvaa, inhimillisyyttä korostavaa suuntausta. Antiikkiin pohjautuvaa humanismia on kutsuttu klassiseksi humanismiksi.[2] Humanisti tarkoittaa humanismin kannattajaa tai humanististen tieteiden tutkijaa tai opiskelijaa.[1] Humanisti-sana on humanismi-sanaa vanhempi. Latinan humanista tarkoitti 1400-luvun lopulla antiikin kirjallisuuden opettajaa.[3] Uskonnotonta humanismia kutsutaan sekulaarihumanismiksi.[4]
- ↑ a b ihmisyyteen perustuva maailmankatsomus; vars. keski- ja uuden ajan taitteessa esiintynyt kulttuurivirtaus.
Kielitoimiston sanakirja (Kotimaisten kielten keskuksen julkaisuja) Helsinki: Kotimaisten kielten keskus ja Kielikone Oy.
1 antiikin sivistysihanteeseen perustuva keskiajan lopulla syntynyt inhimillisyyttä korostava suuntaus 2 elämänkatsomus, jossa keskipisteenä on ihminen (ei Jumala).
Nurmi, Timo: Gummeruksen suuri suomen kielen sanakirja. (3. tarkistettu ja päivitetty painos) Helsinki: Gummerus, 2004. ISBN 951-20-6541-X
- ↑ Harva 1983, s. 28.
- ↑ Harva 1983, s. 17.
- ↑ ”Koska humanismi-käsitettä käytetään laajasti – – monet aatteellisen humanismin kannattajat ovat halunneet täsmentää omaa humanismiaan sopivalla etuliitteellä. Puhutaan sekulaarista, naturalistisista ja tieteellisestä humanismista.” Saari, Kari: Sekulaarihumanismin maailmankuva. Teoksessa Elo, Pekka & Simola, Hannu (toim.): Arvot, hyveet ja tieto: Elämänkatsomustiedon opetuksen 10-vuotisjuhlakirja. (Julkaisija: FETO, Filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajat ry) Helsinki: Painatuskeskus, 1995. ISBN 951-37-1741-0