Humanistiset tieteet

Humanistiset tieteet ovat ryhmä tieteitä, joita yhdistää kiinnostus ihmisen toiminnan eri puoliin. Humanistiset tieteet tutkivat kulttuuria ja ihmisten tuottamia erilaisia kulttuurisia tapoja, rakenteita, muotoja, tieteellisiä rakennelmia ja tapahtumakulkuja. Humanististen tieteiden tulosten avulla ihminen voi ymmärtää itsensä ja yhteisönsä kieltä, historiaa, taidetta, uskontoa ja inhimillisen kanssakäymisen eri muotoja (esimerkiksi viestintä, työelämä, vapaa-aika). Humanistiset tieteet saattavat auttaa ihmisyksilöä ymmärtämään hänen omia tekojaan ja pyrkimyksiään. Tieteiden lähestymistapa on usein geneettinen, eli miten jokin kulttuuri tai kulttuuri-ilmiö on muodostunut ihmisten ja ihmisryhmien tekojen ja kokemusten muovaamana. Esimerkiksi oppihistoria selvittelee muun muassa luonnontieteitä kulttuuri-ilmiönä, miten luonnontieteellinen tieto on kehittynyt ja muuttunut jonakin valittuna ajankohtana.

Humanistisen tutkimuksen kohteena voi olla kokonainen kulttuuri kielineen, historioineen ja tapoineen tai pelkästään yksi ainutkertainen tapahtuma, käsite, taideteos, esine tai esimerkiksi yksi yksilö, vaikkapa Albert Einstein. Humanistinen tutkimus käyttää lähes kaikkia tieteiden luomia menetelmiä tutkimuksissaan. Filosofi J. E. Salomaan mukaan jokaista humanistista tutkimusta varten on luotava oma lähestymistapansa. Humanistisista tieteistä on erkaantunut lukuisa määrä muita tieteitä. Esimerkiksi kansantaloustiede oli vielä 1900-luvun alussa osa taloushistoriaa.

Ainutlaatuisten kulttuurien ja tilanteiden tutkimus antaa myös mahdollisuuden ymmärtää suuria kokonaisuuksia: kielen rakenteet saattavat paljastua jotakin sijapäätettä tutkittaessa.

Humanistisella tutkimuksella katsotaan lisäksi olevan yleissivistävä merkitys.

Akateemisessa maailmassa humanistiset tieteet ovat yksi kolmesta modernin länsimaisen tieteen osa-alueesta.


Developed by StudentB