Kurdi – kurdien kansalliskieli, jota puhutaan Turkkiin, Iraniin, Irakiin ja Syyriaan kuuluvassa Kurdistanissa. Kurdeja asuu myös Iranin Azerbaidžanissa ja Horasanissa, Turkin keskiosassa, Afganistanissa, Armeniassa, Georgiassa, Azerbaidžanin tasavallassa ja Turkmenistanissa.
Belutši Pakistaniin, Iraniin ja Afganistaniin kuuluvassa Belutšistanissa. Pieniä belutširyhmiä asuu myös muualla Iranissa, Omanissa, Yhdistyneissä arabiemiraateissa ja Turkmenistanissa.
Sivendin kieli tai murre Etelä-Iranissa Sivendin kylässä ja sen ympäristössä.
Šamerzadi Elburz-vuoristossa Pohjois-Iranissa. Šamerzadi voidaan katsoa mazanderanin murteeksi, mutta sen puhujat pitävät sitä erillisenä kielenä.
Velatrun kylän murre Elburz-vuoristossa. Rakenteeltaan mazanderanin murre, mutta puhujat pitävät sitä erillisenä kielenä.
Sangesarin kieli tai murre Elburz-vuoristossa, Sangesarin kaupungissa ja lähikylissä.
Hazara – tadžikkia ja persiaa lähellä oleva murre, jota puhuu alun perin mongolilainen, mutta myöhemmin iranilaistunut hazaran heimo keski-Afganistanissa.
Eri puolilta Irania tunnetaan murreryhmiä ja murrejatkumoita, jotka eivät muodosta mitään yhtenäistä kieltä:
Tatimurteet Pohjois-Iranissa, jotka muodostavat viisi murreryhmää.
Kirjallisten muistomerkkien ja muiden lähteiden perusteella voidaan nimetä joukko kuolleita kieliä:
Avestan kieli, jota kutsutaan zarathustralaisuuden pyhän kirjan Avestan mukaan. Se kulki pitkään suullisessa muodossa ja kirjoitettiin muistiin sassanidien hallituskaudella 300-luvun lopussa tai 500-luvun puolivälissä, jolloin kieli oli jo kuollut. Vanhimmat säilyneet käsikirjoitukset ovat 1200–1300-luvuilta.
Muinaispersia tunnetaan akemenidien hallitsijasuvun aikana 500–300-luvulla eaa. laadituista nuolenpääkirjoituksista. Siihen perustuvat keskipersia, uuspersia sekä nykyiset kielet farsi, tadžikki ja dari.
Skyyttiläis-sarmaattilaisia murteita puhuivat Mustanmeren pohjoispuolella asuneet skyytit ja sarmaatit 700–600-luvuilta eaa. aina 300–400-luvuille saakka. Kirjallisia muistomerkkejä ei ole säilynyt, mutta lukuisat antiikin kirjailijoiden teokset sekä kreikkalaiset piirtokirjoitukset antavat käsityksen murteiden sanastosta, fonetiikasta ja eräistä morfologian piirteistä.
Sogdi, jota puhuttiin 500-luvulta eaa. Keski-AasianSogdianassa. Myöhemmin se levisi yleiskieleksi Etu-Aasian, Intian ja Kiinan välisille kauppareiteille. Sogdi tunnetaan sogdilaisella, manikealaisella ja syyrialaisella kirjaimistolla laadituista teksteistä, joista suurin osa on 700–800-luvuilta. Sen lähin nykyaikainen jatkaja on jagnobin kieli.
Keskipersia eli pahlevi on muinaispersian suora jatkaja ja uuspersian edeltäjä. Aluksi sitä puhuttiin Farsin maakunnassa Etelä-Iranissa. Sassanidien aikana 200–600-luvuilla siitä tuli laajalle levinnyt valtakunnan virallinen kieli. Kielenmuistomerkit perustuvat pehleviläiseen ja manikealaiseen kirjaimistoon. Suurin osa niistä on 700–800-luvuilta.
Parthian kieltä puhuttiin muinaisessa Parthiassa nykyisen Koillis-Iranin ja Lounais-Turkmenistanin alueella. Muistomerkit on laadittu manikealaisella ja parthialaisella kirjaimistolla.
Iranilaiset kielet jaetaan läntiseen ja itäiseen pääryhmään. Länsiryhmän kielet perustuvat murteisiin, jotka levisivät Iranin ylängön länsiosaan oletettavasti noin 500 eaa. mennessä. Itäryhmän kielten pohjana ovat Keski-Aasiassa puhutut murteet. Länsiryhmä jakaantuu edelleen lounaiseen ja luoteiseen alaryhmään. Edelliseen kuuluvat mm. muinais-, keski- ja nykypersia, tadžikki, dari ja tati, jälkimmäiseen parthi, kurdi, beludži, talyš ym. Itäryhmä jaetaan puolestaan pohjoiseen ja eteläiseen alaryhmään. Edelliseen kuuluvat mm. skyyttiläis-sarmaattilaiset murteet, sogdi, horezmin kieli, osseetti ja jagnobi, jälkimmäiseen saki, baktria ja paštu. Oman ryhmänsä muodostavat kontaktivaikutuksen tuloksena syntyneet Pamirin kielet.