Back الإسلام والأديان الأخرى Arabic ইসলাম ও অন্যান্য ধর্ম Bengali/Bangla Islam and other religions English Dialogue interreligieux dans l'islam French इस्लाम एवं अन्य धर्म Hindi イスラム教と他宗教との関係 Japanese Ислам және басқа діндер Kazakh Islam dan agama lain Malay اسلام تے ہور مذاہب PNB Islamismo e outras religiões Portuguese
Islamin suhtautumista muihin uskontoihin määrittää islamin luonne monoteistisena uskontona. Sellaisena islam kristinuskon ja juutalaisuuden tapaan pitää muita uskontoja väärinä ja suhtautuu niihin jyrkän kielteisesti: muut uskonnot ovat epäjumalanpalvontaa, mistä ihminen joutuu kadotukseen.
Islamin suhtautumista muihin uskontoihin on määritellyt kaksi tekijää, jotka esiintyivät sen syntyvaiheissa. Ensimmäinen oli islamin luonne valtionuskontona, jonka tehtäväksi lankesi oikeuttaa kalifin valloitussodat. Toinen oli suuren ei-islamilaisen väestönosan olemassaolo kalifaatin sisällä.
Islam ei kehittynyt pelkästään poliittisen vallan ulkopuolella olleen papiston projektina, vaan muokkaantui kooltaan valtavan arabikalifaatin valtionuskontona. Abbasidikalifeilla, kuten al-Mansur (k. 775), Harun al-Rašid (k. 809) ja al-Mamun (k. 833) oli aktiivinen rooli islamilaisen lain kokoamisessa, ja oletettavasti myös sen sisällön luomisessa.[1] Näin uskontoon kasvoivat sisään myös kalifeille tärkeät poliittiset tavoitteet. Syntyi oppi kalifaatista, yhdestä hallitsijasta, jonka tehtävänä oli viime kädessä valloittaa koko maailma. Maailma jakautui islamin eli rauhan alueeseen tai "taloon" (Dár al-islám, Dár as-Salám) ja sodan taloon eli ei-islamilaiseen maailmaan (Dár al-harb).[2] Kalifin tehtävä oli käydä pyhää sotaa, kunnes kaikki alistuvat kalifin eli uskovien komentajan tahtoon, jolloin maailmassa vallitsee rauha.[3]
Kalifaatin sota sen päävastustajaa Bysanttia vastaan johti siihen, että islam oli alusta lähtien poleemisessa kiistasuhteessa etenkin kristinuskon kanssa, koska se oli kalifaatin päävastustajan eli Itä-Rooman virallinen uskonto. Nikealainen dogmi kolmiyhteisestä Jumalasta tuomitaan jyrkästi Naisten suurassa:
»Totisesti Jumala ei anna anteeksi, että palvellaan jotakuta Hänen vertaisenaan. Hän saattaa antaa anteeksi, kenelle tahtoo, muun kaiken paitsi tämän, sillä se, joka asettaa Jumalalle vertaisia, tekee kauhean synnin. (Koraani 4:48)»
Islamin omalle identiteetille oli avainkysymys, että kristinuskoa pidettiin polyteismina, monijumalaisuutena, vaikka kristityt eivät tällaista tulkintaa hyväksyneetkään.
Toinen tekijä, joka määritteli islamin suhtautumista muihin uskontoihin oli se, että valtaosa kalifaatin väestöstä oli satojen vuosien ajan kristittyjä, juutalaisia tai zarathustralaisia eli jotain muuta kuin valtakunnan virallisen uskonnon tunnustajia. Tilanne oli monta vertaa hankalampi kuin Euroopassa, missä vain pienet juutalaiset väestönosat tuottivat kirkolle päänvaivaa. Ratkaisu muodostui silti molemmilla suunnilla samanlaiseksi: eriuskoiset saivat jatkaa elämää omien lakiensa mukaan, mutta heidän kansalaisoikeuksiaan rajoitettiin voimakkaasti. Islamissa heitä kutsuttiin dhimmeiksi, ja heitä koskeviin sääntöihin alettiin viitata ”Umarin sopimuksena”.
- ↑ Ahmed Sanusi Azmi: The Influence of Abbasid Empire and Community Needs in he Development of Hadith Literature and Islamic Prophetology, s. 24–32. International Journal of Islamic and Civilizational Studies, vol. 2, 2017.
- ↑ Jaakko Hämeen-anttila: Islamin käsikirja, s. 33. Otava, 2004.
- ↑ Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 602 (o9.8) ja 946 (w4.5). amana publications, 2017.