Israelin kuningaskunta

Juudan kuningaskunta
Mamleḵeṯ Yīśrāʼēl
noin 1020–722 eaa.


Palestiinan alue 800-luvulla eaa. Israel jakautuneena Israelin ja Juudean kuningaskuntiin.

Valtiomuoto monarkia
Hallitsija kuningas
Pääkaupunki Samaria
Uskonnot juutalaisuus ja kanaanilaisten uskonto
Kieli heprea
Edeltäjä israelilaisten heimoalueet
Seuraaja Uus-Assyria

Israelin kuningaskunta oli valtio Lähi-idässä suunnilleen vuosina 1020722 eaa.

Ennen kuin israelilaiset saapuivat Kanaanin maahan, maassa oli asunut jo pitkään esihistoriallisena aikana muuta väestöä. Alussa israelilaisia hallitsivat patriarkat, myöhemmin tuomarit ja lopulta kuninkaat. Kuningasvallalla oli vastustajansa, sillä pelättiin kuninkaan osalle tulevan valtaa ja kunnioitusta, joka oli uskonnon mukaan varattu yksinomaan israelilaisten jumalalle. Israeliin syntyi laaja kuningaskunta vuoden 1000 eaa. tienoilla mm. siksi, että aluetta aiemmin hallinneet egyptiläiset, heettiläiset ja assyrialaiset olivat heikkoja. Välitön syy Israelin yhdistymiseen olivat filistealaiset ja muut Israelia ahdistelevat viholliset.


Developed by StudentB