Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Osa artikkelisarjaa |
Länsimaisen filosofian historia |
---|
Länsimainen filosofia |
|
Katso myös |
|
Juutalainen filosofia ei ole täysin hyväksytty käsite, mutta juutalaisuuteen liittyvä ajattelu voidaan kuitenkin katsoa yhdeksi filosofian haaraksi. Myös juutalaisen filosofian määrittelystä esiintyy erilaisia mielipiteitä. Jotkut määrittelevät sen yritykseksi muodostaa kokonaisnäkemys maallisesta, jopa ateistisesta, filosofisesta ajattelusta ja juutalaisuuden uskonnollisista opetuksista. Jotkut taas määrittelevät sen mieluummin melko myöhäsyntyiseksi rationalisoinniksi juutalaisuudesta itsestään.
Täytyy myös huomioida, että juutalaisuuden tärkeimmät kirjalliset lähteet, eli Toora, Tanakh ja Talmud, eivät tunne sellaisia sanoja kuin ”filosofia” tai ”juutalaisuus”, jotka kummatkin ovat sanoina syntyjään myöhäisempiä. Sen sijaan juutalaisuudessa Tooran käskyt ja myöhemmät rabbiiniset säädökset on tarkoitettu harjoitettaviksi ja noudatettaviksi, ei ”järkeistettäviksi” tai ”filosofoitaviksi”, niin kuin filosofiset aiheet.