Kaarle Suuri | |
---|---|
Pyhä saksalais-roomalainen keisari | |
Valtakausi | 25. joulukuuta 800 – 28. tammikuuta 814 |
Kruunajaiset | 25. joulukuuta 800 |
Seuraaja | Ludvig Hurskas |
Frankkien kuningas | |
Valtakausi | 9. lokakuuta 768 – 28. tammikuuta 814 |
Kruunajaiset | 9. lokakuuta 768 |
Edeltäjä | Pipin Pieni |
Seuraaja | Ludvig Hurskas |
Syntynyt |
2. huhtikuuta 742 tai 747 Frankkien valtakunta |
Kuollut |
28. tammikuuta 814 Aachen, Frankkien valtakunta |
Puoliso |
Desiderata Hildegard Fastrada Luitgard |
Lapset |
Pipin Kaarle Pipin Ludvig Lothar Rotrud Bertha Gisla Theoderata Hiltrud Rotheid |
Suku | Karolingit |
Isä | Pipin Pieni |
Äiti | Laonin Bertrada |
Nimikirjoitus |
Autuas Kaarle Suuri (ransk. Charlemagne, lat. Carolus Magnus, 2. huhtikuuta 742/747/748 – 28. tammikuuta 814) oli frankkien kuningas 768–814 ja langobardien kuningas vuodesta 774 lähtien. Vuosina 768–771 hän hallitsi yhdessä veljensä Kaarlomanin kanssa, ja tämän kuoleman jälkeen vuodesta 771 hän oli frankkien ainoa kuningas. Paavi kruunasi hänet Roomalaisten keisariksi vuonna 800.[1] Kaarle Suuri oli länsimaisen keisarivallan uudistaja. Nykyään sekä Saksa että Ranska pitävät häntä valtioidensa perustajana. Kaarle Suuri julistettiin pyhimykseksi vuonna 1166.
Kaarle uudisti voimakkaasti lainsäädäntöä. Vakaissa oloissa myös talouselämä edistyi voimakkaasti: Kaarle oli Rooman keisareiden jälkeen ensimmäinen länsieurooppalainen hallitsija , joka lyötätti kultarahaa, solidusta, suuressa mitassa.
Suurin osa Kaarlea koskevista, säilyneistä tiedoista on hänen hovinsa oppineiden ja neuvonantajien kirjoittamia. Niiden paikkansapitävyyttä on paljon pohdittu. Mestari Einhardin kirjoituksista on löytynyt puutteita, ja teksti on ehkä liiankin ylistävää. Hallinnollisia asiakirjoja on säilynyt, samoin löytyy kirkkojen seinämaalauksia Kaarlesta sekä häntä esittävä pronssipatsas. Kaarle Suuren ajalta on tallella paljonkin frankkien käyttö- ja koriste-esineitä, rahoja, rakennuksia ja aseita. Muun muassa Rolandin laulu sisältää tietoja Kaarlesta, mutta ne ovat usein varsin liioittelevia ja epätarkkoja, vanhan suullisen tiedon myöhempiä kirjallisia tallenteita.