Kapina on jonkin joukon (aseellinen) nousu esivaltaa vastaan.[1][2]
Kapinoinnilla pyritään muuttamaan epätyydyttäväksi koettu asiantila. Kapinoinnilla on pyritty esim. hallituksen kaatamiseen ja vallankaappaukseen tai yhteiskuntajärjestyksen kumoamiseen vallankumouksella. Historiallisesti kapina-sanaa käytettiin epäonnistuneesta vallankaappauksesta tai -kumouksesta.
Armeijassa kapina on teko, jossa sotilaat yhdessätuumin kieltäytyvät tottelemasta esimiehen antamaa käskyä.[3]
Merenkulkuyhteyksissä kapinalla tarkoitetaan laivan miehistön jäsenten toimia, joilla he pyrkivät saamaan aluksen komentoonsa. Merillä kapinoinnista rangaistuksena oli perinteisesti kuolemanrangaistus. Ison-Britannian laivaston sotalait ovat muuttuneet niiden vuosisataisten olemassaolon aikana hieman. Nykyiset sotalait ovat peräisin 1700-luvun puolivälistä sillä erotuksella, ettei kuolemanrangaistusta enää käytetä. Yhdysvaltain sotaoikeuden säännöstön artikla 94 määrittelee mahdolliseksi rangaistukseksi kuoleman.
Suomen rikoslain 16 luvun 4 § sisälsi vuoden 1999 alkuun asti rikosnimikkeen kapina, jolla tarkoitettiin ”väkijoukon yksin toimin harjoittamaa väkivaltaa virkamiestä vastaan.” Rikoslain uudistamisen myötä (24. heinäkuuta 1998/563) siitä luovuttiin.