Monet vanhan ajan filosofisista näkemyksistä jäsensivät maailman rakennetta ja sen ilmiöitä klassisten alkuaineiden eli elementtien avulla. Kreikkalaisessa katsannossa näitä aineita oli neljä:
Platonin mukaan tämän jaon oli kehittänyt filosofi Empedokles.[1]
Lisäksi Aristoteles lisäsi luetteloon viidennen alkuaineen, eetterin, jota hän uskoi avaruuden olevan täynnä. Sana eetteri elvytettiin uudelleen 1800-luvun fysiikassa, jossa sillä tarkoitettiin koko maailmankaikkeudessa esiintyvää näkymätöntä väliainetta.
Klassiset alkuaineet voidaan myös tulkita väärinymmäretyksi esitykseksi aineen olomuodoista: Maa=kiinteä aine, vesi=neste, ilma=kaasu, tuli=plasma.