Kuritushuone

Rasphusin kuritushuone Amsterdamissa 1600-luvulla

Kuritushuonerangaistus oli Suomen rikoslaissa vuosina 1889–1975 käytössä ollut vapausrangaistus, jossa vangin oli tehtävä pakkotyötä valtion hyväksi, ja tämän sosiaalista kanssakäymistä rajoitettiin pitämällä tätä muita vankeja tiukemmin eristettynä.[1] Sen sijaan mitään varsinaista konkreettista kurittamista (potkimista, lyömistä, ruoskaniskuja, kuristamista jne.) tuomio ei nimestään huolimatta sisältänyt. Lievin kuritushuonerangaistus oli kestoltaan kuusi kuukautta. Tämä merkitsi rikoksesta rangaistusta kärsimään lähtevälle vähintään kuuden kuukauden vapaudenmenetystä. Kuritushuonetta voitiin määrätä myös elinkaudeksi.

Vuoden 1889 rangaistusasetuksessa säädettiin, että kuritushuoneessa oli oltava kolme luokkaa: pakkoluokka, oppiluokka ja koeluokka. Jokainen vanki joutui aluksi pakkoluokkaan, ja käytöksensä perusteella tämä saattoi edetä koeluokkaan, jossa rangaistus tuntui etujen ansiosta ”huokeimmalta” ja vanki sai ”enemmän tilaisuutta näyttää parannustansa”.

Suomen lainsäädännöstä kuritushuone rangaistusmuotona poistettiin vuonna 1975. Tällöin ei muutettu kaikkia kuritushuonerangaistuksen mainitsevia rikoslain pykäliä, vaan lakiin otettiin yleinen säännös, jonka mukaan niistä rikoksista, joista oli säädetty kuritushuonerangaistus, oli tuomittava kestoltaan vastaava vankeusrangaistus.[2] Rikoslakiin on kuitenkin myöhemmin tehty suuri joukko muutoksia, joiden jäljiltä sanaa kuritushuone esiintyy lakitekstissä vain harvakseltaan (kuritushuone on mainittu rikoslain 18. luvussa[3]).

  1. Kysy.fi: Vuosikymmeniä sitten oli vapausrangaistuksena käytössä "kuritushuone". Kysy.fi. 9.3.2008. Arkistoitu 21.3.2019. Viitattu 21.3.2019.
  2. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä RL-L2P3 ei löytynyt
  3. Rikoslaki 39/1889 finlex.fi. Arkistoitu 10.3.2021. Viitattu 18.8.2023.

Developed by StudentB