Laivanrakennus

Markus Rantala/Commons/CC-BY-SA-3.0
M/S Oasis of the Seas -laivaa rakennetaan Pernon telakalla Turussa vuonna 2009.

Laivanrakennus on hyvin vanha taito, joka on historian myötä kehittynyt laivoja telakoilla rakentavaksi teollisuudenalaksi. Ihmisillä on riittänyt rohkeutta lähteä vesille jo hyvin varhain. Kannusteena lienee ollut pääsy paremmille kalavesille ja metsästysmaille.

Jo pronssikautiset punoksilla sidotut laidoitetut veneet, kuten Ferribyn veneet, ovat olleet taitavasti tehtyjä ja niillä on lähdetty pitkille matkoille. Laivanrakennustaito on kehittynyt eri puolilla maailmaa toisistaan riippumatta ja historian aikana on havaittavissa monenlaisia perinteitä veneiden ja laivojen rakenteissa. Sodankäynti ja kilpavarustelu on usein ollut laivanrakennuksen kehittämisen motiivina. Vuosituhansia laivoja tehtiin puusta ja ne kulkivat purjeilla tai soutajien voimalla.

1800-luvulla voimanlähteeksi tuli vähitellen höyrykone ja rungon rakennemateriaaliksi teräs. 1900-luvulla käyttövoimana on ollut höyryturbiini, dieselmoottori ja joissakin laivoissa myös ydinvoima. Laivanrakennusmestarit olivat ensimmäisten joukossa julkisesti auktorisoituja ammattilaisia. Merellä kulkevan laivan käyttöikä on joitakin kymmeniä vuosia, joten jatkuva uudistaminen on välttämätöntä. Suuren laivan rakentaminen on muodostanut taloudellisia ongelmia kuninkaillekin.

Meri on vaativa ja riskialtis ympäristö laivoille, joten erilaiset taloudelliset instrumentit, kuten takaukset ja vakuutukset ovat kehittyneet tukemaan riskien jakamista niin laivoja rakennettaessa kuin merenkulussakin. 1700-luvulla takaajien perustamien luokituslaitosten toimintaan sisältyi laivojen onnettomuuksien tutkintaa ja raportointia, mistä käynnistyi turvallisuuden järjestelmällinen kehittäminen ja rakenteiden standardointi. Nykyään laivat rakennetaan tiukasti säännösten mukaisesti. Rahtilaivoissa korostuvat taloudelliset näkökulmat, kun taas matkustajalaivoissa ja huvialuksissa on havaittavissa muitakin painotuksia.


Developed by StudentB