Litania

Litania on kristillisissä kirkoissa käytettävä vuororukous, jossa seurakunta laulaa tai lausuu oman responsorisen rukoushuudahduksen esilukijan,-laulajan, diakonin tai papin lukemien tai kantilloimien rukousjaksojen välissä. Se on yksi kirkon esirukouksen muoto.^[1][2] Sana "litania" tulee kreikan kielestä λιτανεία tai λιτή, joka jo klassisessa kreikan kielessä viittasi syyllisen tai onnettoman ihmisen rukoukseen tai avunpyyntöön.^[3]

Litania on kehittynyt kirkon alkuaikoina yhteisestä esirukouksesta, joka rukoiltiin saarnan jälkeen ennen ehtoollisliturgian alkua. Siitä se siirtyi kirkon itäisissä osissa eukaristisen rukouksen loppuun ja tästä rukouksesta kehittyi litania. Se tuli käyttöön Roomassa 400-luvulla, mutta se sijoitettiin messun alkuun. Siten messun ordinariumin, kiinteiden osien Kyrie (Herra, armahda) on tämän litanian jäänne ja kirkon yhteinen esirukous on siirtynyt messun loppupuolelle, sana-osan loppuun.^[4]

1. ↑ Kyrie-litania evl.fi. Arkistoitu 27.5.2022. Viitattu 14.3.2021.
2. ↑ Veijo Koivula: Kirkonmenot, s. 114. Väylä, 2009. ISBN 978-952-5823-9
3. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä :1 ei löytynyt
4. ↑ Heikki Kotila: Liturgian lähteillä Johdatus jumalanpalveluksen historiaan ja teologiaan., s. 182. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19103-5