Loppupeli (shakki)

Loppupeli on shakissa keskipelin jälkeinen tilanne, jossa upseerien määrä on vähentynyt huomattavasti alkutilanteeseen verrattuna.

Hyvä loppupelitekniikka on olennaista shakkitaidon kannalta. Usein yksinkertaisiltakin näyttävät loppupeliasemat saattavat kätkeä sisäänsä monia sudenkuoppia – monesti vaaditaan paljon pitkien muunnelmien laskemista. Loppupeleistä tärkeimmät ovat sotilas- sekä torniloppupelit, koska ne esiintyvät useammin peleissä. Sotilasloppupelit ovat perusta koko loppupelitaidoille, ja niistä olennaisin on ehdottomasti kuningas + sotilas vs. pelkkä kuningas. On myös tärkeää tuntea tietynlaisia tyyppiasemia. Nämä ovat esimerkiksi torniloppupeleissä esiintyvät Lucena-asema sekä Philidor-asema.

Raja keskipelin ja loppupelin välillä on usein häilyvä. Yhdeksi selkeäksi eroksi voidaan kuitenkin katsoa, että loppupelissä kuninkaan sekä sotilaiden osuus pelissä on merkittävämpi, välitöntä mattihyökkäyksen vaaraa ei loppupelissä useinkaan ole. Monesti loppupeli kulminoituukin sotilaisiin ja niiden korottautumiseen tavoittaessaan kahdeksannen rivin.

Vahvojen pelaajien kesken päädytään usein loppupeleihin, koska suurten virheiden (useimmiten taktisten) määrä on suhteellisen pieni näissä peleissä. Loppupeleissä pelin pääpaino on monesti sotilaissa ja sotilaiden korottautumisessa (joka taas yleensä johtaa voittoasemaan). Tärkeä konsepti loppupeleissä on oppositio. Sotilasta korotettaessa oma kuningas tulee tukemaan tämän etenemistä.

Tietokoneiden avulla on laskettu optimaaliset siirrot kaikkiin alle kuuden nappulan loppupeleihin (kts. aiheesta muualla).