Back لويس بلان Arabic لويس بلان ARZ লুই ব্লঁ Bengali/Bangla Louis Blanc Catalan Louis Blanc Czech Louis Blanc Danish Louis Blanc German Louis Blanc English Louis Blanc Esperanto Louis Blanc Spanish
Jean Joseph Charles Louis Blanc (29. lokakuuta 1811 Madrid, Espanja – 6. joulukuuta 1882 Cannes)[1] oli ranskalainen sosialistinen poliitikko ja historioitsija. Blanc on luettu niin sanottuihin utopistisiin sosialisteihin. Hänet tunnetaan parhaiten näkemyksestään, jonka mukaan valtion tulee vastata tuotannosta ja poistaa taloudellinen kilpailu sekä työttömyys perustamalla erityisiä työpajoja. Blanc kuului vuoden 1848 helmikuun vallankumouksen jälkeen Ranskan väliaikaiseen hallitukseen, mutta tuolloin perustetut kansallistyöhuoneet eivät tosiasiassa vastanneet hänen näkemyksiään.
Blanc syntyi Espanjassa, sillä hänen isänsä toimi tuolloin Joseph Bonaparten hallinnon virkamiehenä. Bonaparten suistuttua vallasta vuonna 1813 Blancin perhe palasi Ranskaan. Blanc opiskeli Rodezissa ja Pariisissa ja työskenteli sen jälkeen yksityisopettajana Pohjois-Ranskassa. Tuolloin hän ryhtyi tasavaltalaisen sanomalehden toimittajaksi ja tuli vuonna 1837 jäseneksi äänioikeusuudistusta ajaneeseen toimikuntaan. Blanc perusti vuonna 1839 Revue du Progrès -nimisen lehden, jossa hän julkaisi samana vuonna kirjoitussarjana pääteoksensa L’Organisation du travail (”työn järjestäminen”).[1]
Blancin myöhempi maine perustui pitkälti L’Organisation du travailissa esitettyihin ajatuksiin. Hän uskoi kapitalismiin liittyvän kilpailun olevan haitaksi ihmisille ja johtavan aina heikompien kärsimykseen. Siksi hän ehdotti konkreettisena uudistuksena valtion rahoittamien mutta työläisten itse johtamien ”sosiaalisten työpajojen” perustamista. Näin taattaisiin työtä jokaiselle ja työpajat voisivat hoitaa suurimman osan tuotannosta ennen sosialismiin siirtymistä. Blanc kannatti myös ajatusta ”jokainen kykyjensä mukaan ja jokaiselle tarpeittensa mukaan”.[1] Karl Marx teki myöhemmin saman idean tunnetuksi.
Vuodesta 1847 Blanc osallistui uudistusmielisten järjestämiin niin sanottuihin reformibanketteihin, jolloin hän saavutti mainetta puhujana. Huipentumaksi tarkoitettu tilaisuus Pariisissa 22. helmikuuta 1848 kiellettiin, mutta siitä seurannut mellakka johti vallankumouksen puhkeamiseen ja monarkian kukistumiseen. Blancista tuli tämän myötä Ranskan toisen tasavallan väliaikaisen hallituksen jäsen. Hänet nimitettiin Luxembourgin komissiona tunnetun työoloihin liittyviä ongelmia pohtineen pysyvän komitean puheenjohtajaksi. Hänen aloitteestaan hallitus myös julisti 25. helmikuuta 1848 takaavansa työn ja toimeentulon jokaiselle kansalaiselle. Enemmistö väliaikaisesta hallituksesta ei kuitenkaan kannattanut Blancin tavoin sosiaalista ja yhteiskunnallista vallankumousta. Ranskaan perustettiin työttömyyden torjumiseksi kansallisia työhuoneita, mutta ne eivät vastanneet Blancin periaatteita ja olivat lähinnä hänen vastustajiensa hanke hänen ideoidensa saattamiseksi huonoon valoon. Järjestelmä ei toiminut ja myöskään Blancin johtaman komission ehdotukset työvoiman ja tuotannon uudelleenjärjestelyistä eivät saaneet riittävää tukea.[1]
Pariisissa kesäkuussa 1848 syttyneen työläiskapinan kukistamisen jälkeen Blanc joutui kansalliskokouksessa perättömien syytösten kohteeksi. Hän pakeni maasta, aluksi Belgiaan ja siirtyi sieltä vuonna 1854 Lontooseen.[2] Hän asui yli 20 vuotta maanpaossa, työskenteli opettajana ja luennoitsijana ja kirjoitti kirjoja muun muassa Ranskan vallankumoushistoriasta. Blanc palasi Ranskaan kolmannen tasavallan perustamisen jälkeen vuonna 1870 ja hänet valittiin kansalliskokouksen jäseneksi.[1] Hän ei hyväksynyt Elsassin luovuttamista Saksalle ja kannatti kansalliskokouksessa sodan jatkamista Saksaa vastaan.[2] Blanc kieltäytyi tukemasta Pariisin kommuunia, mutta kannatti jälkeenpäin yleistä armahdusta kommunardeille.[1]
Louis Blancin veli oli taidekirjailija Charles Blanc (1813–1882).[3]