Back ليكرجوس أسبرطة Arabic ليكرجوس اسبرطه ARZ Лікург Byelorussian Лікург BE-X-OLD Ликург (Спарта) Bulgarian Licurg Catalan Lykurgos af Sparta Danish Lykurg (Sparta) German Λυκούργος (νομοθέτης) Greek Lycurgus English
Lykurgos (noin 800- tai 700-luku eaa.?) oli Spartan muinainen, myyttinen kuningas ja lainsäätäjä.[1] Hänen elämänvaiheensa on kirjattu Plutarkhoksen laatimaan elämäkertaan, jonka perusteella häntä pidettiin historiallisena henkilönä sekä antiikin aikana että pitkään sen jälkeenkin.[2]
Lykurgos perusti legendan mukaan spartalaisen yhteiskuntajärjestyksen säätämällä niin sanotut Lykurgoksen lait. "Siihen asti", sanoo historioitsija Herodotos, "oli spartalaisilla melkein huonoin hallitusmuoto koko Hellaassa." Valtiota raateli sisäinen riitely, kun maassa asui kaksi toisilleen vihamielistä heimoa. Hallitus harjoitti välillä rajatonta yksinvaltaa ja välillä kansanvaltaa. Tarinan mukaan Lykurgos oli kuolleen kuninkaan veli, joka ryhtyi hallitsemaan Spartaa sillä aikaa, kun odoteltiin perillisen syntymistä leskelle. Kun kälylle syntyi poikalapsi, julisti Lykurgos juhlallisesti hänet kuninkaaksi. Sen jälkeen hän lähti lopullisesti Spartasta vannotettuaan kansalaisia noudattamaan lakeja hänen paluuseensa saakka.
On kuitenkin osoitettu, että Spartan poliittinen järjestelmä on pitkän kehityksen tulos, joka saavutti lopullisen muotonsa vasta 500-luvun lopulla eli Lykurgoksen kauden jälkeen.[2]
Kaksi vihamielistä heimoa, doorilaiset ja akhaialaiset kilpailivat Spartan viljelysmaan omistuksesta. Lykurgos järjesti kertomusten mukaan säännöllisen maan jaon molemmille. Niinpä doorilaiset myöhemmän tiedon mukaan saivat Spartan ympäriltä 9 000 suurempaa ja akhaialaiset kauempaa pitkin maan rajoja 30 000 pienempää maapalstaa. Säädettiin lisäksi, ettei maatiloja saanut myydä. Kerran matkustaessaan ja nähdessään yhtä kauas toisistaan pystytetyt rajakivet huudahti Lykurgos: "Onhan nyt koko maa kuin pelto, jonka veljet ovat veljellisesti keskenään jakaneet." Kuitenkin tämä omaisuuden tasainen jako häiriytyi siitä, että varsinainen spartalaisheimo hupeni alinomaisissa sodissa ja kahakoissa; siten väheni tilallisten spartalaisten lukumäärä ja maaomistus kasautui perinnön kautta yksityisten sukujen käsiin suuriksi maa-aloiksi.
Tarina kertoo, että Lykurgos perusti valtion elimet tasapainottamaan toisiaan rajattoman kuninkuuden ja hillittömän kansanvallan välillä. Tämä elin oli gerusia eli neuvosto. Sen jäseniä (gerontteja) oli 28, ja lisäksi siihen kuuluivat molemmat kuninkaat. Geronteilla piti olla ikää vähintään 60 vuotta.[2] Tämä neuvosto oli asetettu puolustamaan kansaa, jos kuninkaat väärinkäyttivät valtaansa, ja toisaalta tukemaan kuninkaan arvoa, jos kansanvalta pyrki liiallisuuksiin. Hallitusmuodosta tuli siten ylimysvaltainen.
Kaksi kuningasta, toinen Prokleen ja toinen Eurystheneen suvusta, hallitsi aina yhtaikaa Spartassa. Kansankokouksessa olivat osallisina ainoastaan dorialais-spartalaiset, jotka olivat täyttäneet 30 vuotta. Se sai hyväksyä tai hylätä lakiehdotukset sekä päättää sodasta ja rauhasta lausumalla "kyllä" tai "ei". Se valitsi myös gerusian jäsenet ja virkamiehet huutoäänestyksellä.
Lykurgoksen kuoleman jälkeen asetettiin jonkun ajan kuluttua viisi eforia valvomaan koko hallitusmuodon säilymistä ja noudattamista. He valvoivat neuvoston toimia ja saattoivat vangita kuninkaatkin, jos huomasivat sen tarpeelliseksi.
Spartan kansalaiset eivät mitenkään osallistuneet talouden ylläpitoon, vaikka omistivat maan. Maanviljely tärkein väestöryhmä oli vapaiden kansalaisten eli perioikien ryhmä. Alin väestöryhmä oli helootit, jotka olivat täysin oikeudettomia maaorjia. Helootit kapinoivat usein ja tämän on arvioitu vaikuttaneen Spartan järjestelmään.[2] Lykurgoksen lait tähtäsivät myös spartalaisten kasvattamiseen sotilaskansaksi. Lapsi oli heti synnyttyään valtion omaisuutta. Vanhimmat tarkastivat sen; jos se oli vahva ja ruumiiltaan säännöllisesti muodostunut, annettiin se hoitajattarelle, joka ei sitä kuitenkaan saanut hemmoitella; vaan jos se oli heikko taikka muuten vikainen, heitettiin se rotkoon tai jätettiin muulla tavalla kuolemaan.
Kun poika ehti seitsemän vuoden ikään, hänet otettiin valtion kasvatettavaksi sotilaallisen kurin menetelmin. Pojat kävelivät paljain jaloin ja nukkuivat ruokovuoteilla. Heillä oli kuitenkin lupa varastaa; mutta jos heidät tavattiin varkaudesta, heitä kuritettiin viekkauden puutteesta. Pitkiä puheita ei kuunneltu; heidät totutettiin vastaamaan sotilaallisen lyhyesti. Nuoret tytöt kasvatettiin yhtä ankarasti. Heillä oli omat voimisteluharjoituksensa, ja heitä totutettiin karaistuneeseen elintapaan kahdenkymmenen vuoden ikään asti. Juokseminen, painiminen ja aitojen yli hyppiminen oli tyttöjen suosittua huvia.
Lykurgoksen kerrotaan säätäneen käytännön yhteisistä aterioista. Niissä piti kaikkein käydä syömässä, kuningastenkin. Kun kuningas Agis kerran palasi sotaretkeltä ja tahtoi syödä kotonaan puolisonsa luona sekä lähetti noutamaan osaansa yhteisestä atriasta, niin johtajat eivät sitä sallineet. Tavallisin ruoka oli niin sanottu "musta keitos", joka oli valmistettu verestä ja karvaista yrteistä eikä siis maistunut hyvältä, mutta oli varsin ravitsevainen.
- ↑ Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Lykurgos (3)”, Antiikin käsikirja. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4
- ↑ a b c d Paavo Castrén: Uusi antiikin historia, s. 91, 113–115. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-21594-3