Maatalousoikeus eli agraarioikeus on oikeudenala, jonka piiriin kuuluvat maatilaa tuotannollisena yksikkönä, maataloutta taloudellisena toimintana ja valtakunnallista maatalouden ohjaamista koskevat oikeussäännöt ja tutkimus. Se on osa maaseudun elinoloja sääntelevää maaseutuoikeutta. Maatalousoikeuden rajat ovat liukuvia, sillä se on tiettyyn teemaan perustuva oikeudenala, jonka rajoja ei määritä perinteinen oikeusalajaottelu. Alan tutkimuksessa tarkastelun lähtökohtana on maataloudellinen yritystoiminta.[1]
Maatalousoikeuden piiriin kuuluvat maatalouteen liittyvät normistot, joita ei voi luontevasti liittää mihinkään muuhun oikeudenalaan. Keskeiset säännökset liittyvät maatalouden tuotannonohjaukseen. Maataloudelliseen yritystoimintaan liittyy kuitenkin monia normistoja, jotka kuuluvat muiden oikeudenalojen piiriin. Kiinteistönmuodostamisoikeus on maa- ja vesioikeuden osa-alue, maatilaperimys kuuluu perintöoikeuteen, maatalousmaan vuokra esineoikeuteen, maatalousyrittäjien eläkkeet sosiaalioikeuteen, maatilaverotus vero-oikeuteen, kasvinjalostus immateriaalioikeuteen ja ympäristönsuojelu ympäristöoikeuteen.[1]
Maatalousoikeudellinen tutkimus on osa oikeustieteellistä tutkimusta, mutta siinä oikeuspoliittinen näkökulma on tavallista enemmin esillä. Toisaalta tulkintajuridiikalla on vähäisempi merkitys kuin muussa oikeustieteellisessä tutkimuksessa. Maatalousoikeudella on oma käsitteistönsä ja se käyttää aputieteenä maatalous- ja metsätieteitä.[1]
- ↑ a b c Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1999, ISBN 951-855-135-9, osa II palstat 328–338.