Monadologia

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Monadologia (Monadologie, 1714) on Gottfried Leibnizin filosofinen pääteos ja teos, joka määrittää hänen filosofiansa sisällön parhaiten. Teos käsittelee monadeja eli formaaleja jakamattomia perusyksiköitä (vrt. atomi), jotka eivät kuitenkaan ole fyysisiä vaan metafyysisiä.

Teoksen nimi tulee siitä, että Leibniz halusi Marsilio Ficinoa, Giordano Brunoa ja Anne Conwaytä imitoiden pitää kreikan kielen sanat monas (”ykseys”) ja logos (”tutkielma” tai ”tiede”) yhdessä. Näin Monadologia tuli olemaan joko tutkielma monadeista tai ykseyden tiedettä.

Monadologia on kirjoitettu lyhyinä loogisina kappaleina, joita on yhteensä yhdeksänkymmentä, ja jotka seuraavat toisiaan loogisesti. Teoksen sisällys etenee dialektiseen tapaan ja kohtaa näin kysymyksiä ja ongelmia, jotka auttavat lukijaa etenemään opinnoissaan. Lukija voi oppia, että yhdistetyt kappaleet ovat jotain yhdistettyä, ulottuvaista, ilmiömaailmaan kuuluvaa ja toistuvaa yksinkertaisiin substansseihin nähden, minkä Kant esitti myöhemmin dikotomiallaan fenomena-noumena. Tästä seuraa kysymys, onko sielu monadi? Jos vastaus on myöntävä, silloin sielu on yksinkertainen substanssi. Jos sielu on materiaalinen yhdistelmä, se ei voi olla monadi.