Naivismi

Henri Rousseau, Ulkomaiden edustajat saapuvat tervehtimään tasavaltaa rauhan merkkinä, 1907
Vaatekaapin oveen tehty omenia poimivaa naista esittävä maalaus. Trautenfelsin linnan museo, Itävalta.
Jean Schubnel, Kristuksen syntymä.
Henri Rousseau, Mandrilli viidakossa 1909.
Niko Pirosmani, Rosvo ja varastettu hevonen, ennen 1918.

Naivismi (ransk. naïve lapsekas, vilpitön, luonnollinen) on taidesuuntaus, jota harjoittavat usein itseoppineet taiteilijat.[1]

Naivismin on katsottu olleen vastareaktio impressionismin jälkeisten taidesuuntausten teoreettisuudelle ja estetisöinnille.[1] Taiteeseen haluttiin alkuperäistä välittömyyttä ja aitoa vaistomaista ilmaisua, joka olisi taidekoulutuksesta riippumatonta.[2]

Länsi-Euroopassa syntynyt tyylisuunta levisi 1900-luvun kuluessa muualle maailmaan. Suomessa naivismi tuli tunnetuksi 1960–1970 -luvuilla.[1][3] Myös Ruotsissa naivismi on suhteellisen suosittua.[2]

  1. a b c Vallius, Antti: Naivismi Taidehistorian aikajana. 22.9.2006. Jyväskylän yliopisto, Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos. Arkistoitu 2.2.2017. Viitattu 6.1.2015.
  2. a b ”Osa 12 Musikaali -Oppiminen”, Otavan suuri ensyklopedia, s. 4561. (2. painos) Helsinki: Otava, 1979. ISBN 951-1-05063-X
  3. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä tpj ei löytynyt

Developed by StudentB