Niitty-sana tarkoitti alun perin karjan talvirehuksi niitettyä aluetta. Sanan merkitys on myöhemmin muuttunut ja hämärtynyt.[1] Kielitoimiston sanakirjan mukaan kyseessä on "puuton, ruohoa ja heinää kasvava maa-alue".[2] Maataloudessa niityksi sanotaan usein heinän saantia varten raivattua aukiota.
Niittyjä ei varsinaisesti muokata. Tulvan puuttomana pitämää heinämaata sanotaan luhdaksi[3]. Niityillä kasvavia heinäkasveja ja saroja on niitetty tuotantoeläinten rehuksi. Niityt ja luhdat olivat ainoa korsirehun lähde ennen vanhaan; pelloilla heinää alettiin viljellä vasta 1800-luvun loppupuolella.[4] Niitto tapahtui aiemmin käsin viikatteella, nykyisin korjaaminen tapahtuu koneellisesti. Perinteisesti niitetty heinä kuivatettiin joko seipäillä tai levällään maassa, jolloin sitä päivisin pöyhittiin haravalla ja yöksi koottiin rukoihin, kunnes se kuivuttuaan voitiin viedä talteen.
Useissa paikoissa ympäri Suomea niityt ja luhdat kuuluvat erottamattomana osana kulttuurimaisemaan. On olemassa myös luonnonniittyjä, jotka ovat katoamassa. Ne ovat alun perin syntyneet paikoille, missä puut eivät syystä tai toisesta viihdy. Kun ei ole puita varjostamassa, niin niittykukkien määrä on suuri. Niityn eri kasvilajien määrä voi olla huomattavankin suuri ja joukossa voi olla monia harvinaisiakin kasvilajeja, kuten esimerkiksi noidanlukkoja.
Kukkaniittyjä ja maisemapeltoja on perustettu myös kaupunkiympäristöön.[5][6]