Oikosarvet on yhteisnimitys kaikille suoran putken sisällä eläneisiin pääjalkaisiin nilviäisiin ja siihen kuuluu monenlaisia mustekalan kaltaisia eläimiä.[1][2] Niiden fossiloituneita jäänteitä on löytynyt kymmeniä tuhansia ja toisinaan kokonaiset kivet muodostuvat yksinomaan niiden jäänteistä. Joihinkin fossiileihin on tallentunut kuoren alkuperäinen väri.[1] Vaikka jotkut oikosarvet kasvoivat jättiläismäisiin mittoihin, suurin osa oli vain muutaman senttimetrin pituisia.[3] Oikosarvia olivat esimerkiksi Orthoceras ja Cameroceras. Ne kehittyivät noin 495 miljoonaa vuotta sitten myöhäisellä kambrikaudella ja kuolivat sukupuuttoon noin 225 miljoonaa vuotta myöhemmin myöhäisellä triaskaudella.[4] Tuon aikakauden välissä ne olivat merten yleisimpiä eläimiä.[4]
Kuten muilla pääjalkaisilla, oikosarvilla oli pään alapuolella sifoniksi kutsuttu voimakas ja lihaksikas putki, joka toimi samalla periaatteella kuin suihkumoottori.[1] Kun eläin pusersi vettä kovalla paineella putken läpi, se alkoi liikkua hitaasti vastakkaiseen suuntaan.[1] Hyponomi oli taipuisa, joten eläin saattoi liikkua sen avulla mihin suuntaan tahansa.[1] Useimpien pääjalkaisten tavoin oikosarvet luultavasti piileskelivät päiväsaikaan meren syvänteissä ja hämärissä painanteissa. Yöllä ne tulivat matalaan veteen pyydystämään kaloja, trilobiitteja ja meriskorpioneja.[1] Oikosarvilla oli ilmeisesti huono näkö,[1] joten ne aistivat saaliin ehkä hajuaistinsa avulla. Saaliiseen ne tarttuivat pitkillä lonkeroillaan ja repivät sen kappaleiksi papukaijan nokkaa muistuttavalla suullaan.[1] Niiden lonkeroissa oli urat, mutta ei samankaltaisia imukuppeja kuin nykyään elävillä mustekaloilla ja kalmareilla.