Ominaisuus

Ominaisuus viittaa filosofiassa, logiikassa ja matematiikassa entiteetin, olion tai substanssin jonkin piirteen abstraktioon^selvennä. Esimerkiksi punaisella oliolla on ”punaisuuden” ominaisuus^selvennä.

Ominaisuuksilla voi olla edelleen omia ominaisuuksia. Näin niihin pätevät sekä Russellin paradoksi että Grelling–Nelsonin paradoksi. Ominaisuus eroaa joukko-opillisesta luokan käsitteestä sikäli, ettei ominaisuuksilla ole ekstensionaalisuutta, ja filosofisesta luokan käsitteestä sikäli, että ominaisuuksien katsotaan olevan erillisiä niistä olioista, joilla ne ovat.

Perinteisessä aristoteelisessa terminologiassa ominaisuus (lat. proprium) on yksi predikaabeleista (se mikä voidaan predikoida). Se on jonkin lajin epäolemuksellinen kvaliteetti (kuten aksidenssi), mutta sellainen kvaliteetti, joka kuitenkin kuvaa luonteenomaisesti tätä lajia, eikä muita lajeja. Esimerkiksi ”kyky nauraa” on ihmislajin ominaisuus tässä merkityksessä, koska se kuvaa ihmislajia, mutta se ei ole aristoteelisessa mielessä olemuksellinen osa ihmisen määritelmää ”järjellinen eläin”.

Ominaisuudet ovat keskeisellä sijalla universaalien ongelmassa. Ominaisuuksien itsenäisen olemassaolon myöntävää kantaa kutsutaan (käsite)realismiksi, ja ne kieltävää kantaa nominalismiksi.

Matematiikassa jokaiselle joukon alkiolle X tietty ominaisuus p on joko tosi tai epätosi. Formaalisti esitettynä: ominaisuus p: X → {tosi, epätosi}.