Otto Wille Kuusinen | |
---|---|
O. W. Kuusinen |
|
Karjalais-suomalaisen SNT:n korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtaja | |
11. heinäkuuta 1940 – 16. heinäkuuta 1956
|
|
Seuraaja | Paavo Prokkonen (ASNT) |
Kansanedustaja | |
01.08.1908–28.02.1910, 01.02.1911–01.02.1914, 04.04.1917–16.05.1918
|
|
Ryhmä/puolue | Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä |
Vaalipiiri | Uudenmaan vaalipiiri |
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 4. lokakuuta 1881 Laukaa, Suomi, Venäjän keisarikunta |
Kuollut | 17. toukokuuta 1964 (82 vuotta) Moskova, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto |
Kansalaisuus |
Venäjän keisarikunta (1881–1917) Neuvosto-Venäjä (1918–1922) Neuvostoliitto (1922–1964) |
Puoliso |
Saima Dahlström ( 1902; 1921) Aino Kuusinen ( 1922; ?) |
Lapset | Hertta Kuusinen ja 5 muuta |
Tiedot | |
Kumppani | Marina Georgevna Amiragova |
Koulutus | filosofian kandidaatti |
Otto Wilhelm (Ville tai Wille, O. W.) Kuusinen[1][2] (ven. Отто Вильгельмович Куусинен, Otto Vilgelmovitš Kuusinen,[3] 4. lokakuuta 1881 Laukaa – 17. toukokuuta 1964 Moskova[1]) oli suomalainen poliitikko, joka loi suuren osan urastaan Neuvostoliitossa. Kuusinen oli Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen puheenjohtaja vuosina 1911–1913, Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) pitkäaikainen johtohenkilö ja Terijoen hallituksen (1939–1940) johtaja. Kuusinen kuului myös Kommunistisen internationaalin ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen korkeimpaan johtoon ja on korkeimmalle politiikassa noussut suomalainen, kun Max Jakobsonia ei valittu Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeriksi vuonna 1971. Kuusinen palkittiin Leninin kunniamerkillä viidesti[4].