Permikauden joukkotuho

 

Tunnettujen merieläinsukujen lukumäärä prosenteissa, jotka eivät esiinny seuraavalla mittausjaksolla. Suurin tunnettu pudotus on permikauden (P) lopussa siirryttäessä triaskaudelle (Tr).

Permikauden joukkotuho oli Maan historian suurin tunnettu joukkosukupuutto[1]. Se tapahtui permikauden lopussa noin 251,4 miljoonaa vuotta sitten[2], paleotsooisen ja mesotsooisen maailmankauden taitteessa.

Taiteilijan näkemys Kingoriasta, eräästä permikauden lopun dikynodontista, jollaiset olivat nisäkäsmäisiä matelijoita.

Permikausi oli paleotsooisen maailmankauden viimeinen kausi. Permikaudella Maan ilmakehä sisälsi huomattavasti nykyistä enemmän happea. Lähes kaikki maapallon maa liittyi kaudella yhteen valtavaksi jättimantereeksi Pangeaksi[3][4]. Permikauden lopun tapahtumista ei saa tarkkaa maailmanlaajuista kuvaa, koska vain muutamia tuon ajan kerrostumasarjoja on säilynyt. Maan ilmakehä, ilmasto ja meret muuttuivat[5]. 60 % tunnetuista eläinsuvuista kuoli[6].

Permikauden lopun katastrofi hävitti erityisesti merieläimiä, ja mesotsooisen kauden merieläimistö olikin hyvin erilainen kuin paleotsooisen ajan eläimistö. Meristä hävisivät trilobiitit, meriskorpionit ja monet korallilajit. Simpukoiden ja kotiloidenkin määrä putosi[6]. Aikaisemmat korallit tuhoutuivat[7].

  1. Permian extinction Encyclopædia Britannica. Viitattu 12.01.2018. (englanniksi)
  2. An Introduction to Zoology: Investigating the Animal World, s. 556. Jones & Bartlett Publishers, 2011. ISBN 9780763752866 (englanniksi)
  3. THE PERMIAN-TRIASSIC BOUNDARY
  4. Permian Radiolaria of the Fantasque Fm., Ursula Creek, Canada.
  5. OXYGEN AS A CONTROL ON THE PERMIAN-TRIASSIC EVOLUTION OF THE MARINE BIOSPHERE
  6. a b Karttakeskus, Maapallo, sivut 32–33
  7. Matti Eronen: Jääkausien jäljillä, ISBN 951-9269-59-2, s. 72.

Developed by StudentB