Cimabue
Arnolfo di Lapo
Nicola Pisano
Giovanni Pisano
Andrea Tafi (taiteilija)
Giotto
Pietro Lorenzetti (Pietro Laurati)
Andrea Pisano
Buonamico Buffalmacco
Ambrogio Lorenzetti (Ambruogio Laurati)
Pietro Cavallini
Simone Martini
Taddeo Gaddi
Andrea Orcagna (Andrea di Cione)
Agnolo Gaddi
Duccio di Buoninsegna
Gherardo Starnina
Lorenzo Monaco
Taddeo Bartoli
Jacopo della Quercia
Nanni di Banco
Luca della Robbia
Paolo Uccello
Lorenzo Ghiberti
Masolino da Panicale
Masaccio
Filippo Brunelleschi
Donatello
Giuliano da Maiano
Piero della Francesca
Fra Angelico
Leon Battista Alberti
Antonello da Messina
Alessio Baldovinetti
Fra Filippo Lippi
Andrea del Castagno
Domenico Veneziano
Gentile da Fabriano
Pisanello
Benozzo Gozzoli
Vecchietta (Francesco di Giorgio e di Lorenzo)
Antonio Rossellino
Bernardo Rossellino
Desiderio da Settignano
Mino da Fiesole
Lorenzo Costa
Ercole Ferrarese
Jacopo Bellini
Giovanni Bellini
Gentile Bellini
Cosimo Rosselli
Antonio del Pollaiuolo
Piero Pollaiuolo
Sandro Botticelli
Andrea del Verrocchio
Andrea Mantegna
Filippino Lippi
Bernardino Pinturicchio
Francesco Francia
Pietro Perugino
Luca Signorelli
Leonardo da Vinci
Giorgione da Castelfranco
Antonio da Correggio
Piero di Cosimo
Donato Bramante (Bramante da Urbino)
Giuliano da Sangallo
Antonio da Sangallo
Rafael
Giulio Romano
Pontormo
Andrea Sansovino
Lorenzo di Credi
Baldassare Peruzzi
Andrea del Sarto
Rosso Fiorentino
Jacopo Palma
Lorenzo Lotto
Sebastiano del Piombo (Sebastiano Viniziano)
Michelangelo Buonarroti
Pietro Perugino (noin 1448–1523[1]) oli italialainen taidemaalari. Hän oli Umbrian koulukunnan johtava maalari renessanssin aikana.[1] Hän oli ensimmäisiä italialaisia taiteilijoita, jotka tekivät öljyvärimaalauksialähde?.
Perugino syntyi Umbriassa lähellä Perugian kaupunkia. Hän opiskeli Firenzessä, palasi Perugiaan, ja hänet kutsuttiin sieltä Roomaan osallistumaan Sikstuksen kappelin koristeluun. Pietro Peruginon oppilaista kuuluisin oli Rafael.[1]
Perugino oli umbrialaisen koulukunnan pääedustaja. Hän lienee oppinut piirustustaitonsa, varsinkin perspektiivisen kykynsä, Piero della Francescalta. Väriaistiaan hän myöhemmin kehitti Firenzessä Verrocchion työhuoneessa. Hänen ensimmäinen suurempi teoksensa on Perugian raatihuoneen freskosarja vuodelta 1475. Vuonna 1481 paavi Sixtus IV kutsui hänet muutamien muiden toscanalais-umbrialaisten taiteilijoiden kanssa koristamaan Rooman Sikstiiniläiskappelia, ja Peruginon tiedetään maalanneen ainakin yhden freskon, jonka aiheena on Kristus ojentamassa taivaanvaltakunnan avaimia Pietarille.[2]
Ensimmäisissä tauluissaan hän vielä käytti temperavärejä, mutta käytyään Venetsiassa hän alkoi vuoden 1494 jälkeen maalata öljyväreillä. Vuoden 1495 vaiheilla hän maalasi Firenzeen Santa Maria Maddalena dei Pazzin kirkkoon suuren kolmiosaisen freskon, joka esittää Maria Magdalenaa ja useita muita pyhimyksiä Kristuksen ristin juurella. Taustaksi hän on kuvannut tunnelmallisen italialaisen maiseman. Hänen kolmas ja viimeinen suuri monumentaaliteoksensa on Perugian rahanvaihtajien huoneiston (cambio) osaksi uskonnollisaiheinen freskosarja, joka valmistui 1500.[2]
Suosittuja olivat hänen öljymaalauksensa, joista etevimpiä ovat Madonna valtaistuimella (1493), Kristuksen hautaaminen (1495), Ristiinnaulitseminen, Jeesus Getsemanessa (1496), Pietà ja Marian taivaaseenastuminen (1500). Elämänsä viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana hän sai niin paljon tilauksia, ettei hän ehtinyt niitä itse kaikkia suorittaa, vaan hän jätti ne oppilaidensa tehtäviksi. Siitä ajasta alkaen on hänen taiteessaan huomattavissa selvää taantumista.[2]
Peruginon teosten tunnusmerkillisin ominaisuus on niiden naisellisen hempeä tunteellisuus, surullinen iloisuus, kyynelehtivä hymy ja sielukkaan haaveellinen, uskonnollinen hurskaus. Hänen värikäsittelynsä on lämmintä ja hienovivahteista, joskus loistavaakin.[2]
Erityinen merkitys Peruginolla on ollut Rafaelin ja muutamien muiden taiteilijoiden opettajana.[2]