Polyteismi eli monijumalaisuus on uskomista moneen jumalaan.[1][2] Nämä jumalat ovat henkilöllisiä olentoja, joilla on usein toisistaan poikkeavia luonteenpiirteitä. Jumalilla saattaa olla arvojärjestys ja heillä voi olla eri tehtäviä.[3][4]
Monet luonnonuskonnot ovat olleet polyteistisia.[5] Polyteismin juuret ulottuvat alkukantaisiin heimoyhteiskuntiin, joissa on palvottu erilaisia henkiolentoja, kuten esi-isiä, paikkoihin yhdistettyjä henkiä ja eläinhenkiä sekä usein yhtä hallitsevaa jumalaa. Jokaisella heimolla ja kaupungilla on ollut oma jumalansa. Egyptin ja Babylonian valtakunnissa monijumalaisuus kehittyi, kun eri heimot ja kaupungit yhdistyivät suureksi valtakunnaksi ja niiden paikalliset jumalat tulivat osaksi suurempaa pantheonia eli jumalten kollektiivia. Kun yhteiskunta samalla muuttui monimutkaisemmaksi, jumalatkin saivat omat ammattinsa. Joskus pantheon jäljitteli maanpinnan yhteiskuntajärjestystä.[2]
Entisaikojen monijumalaisia uskontoja olivat esimerkiksi muinaisen Egyptin uskonto, Mesopotamian uskonto, antiikin Kreikan uskonto ja roomalainen uskonto. Näissäkin uskonnoissa saattoi kuitenkin olla käsityksiä ylijumalan tai korkeimman periaatteen olemassaolosta. Lopulta yksijumalaisuus haastoi monijumalaisuuden kasvaneen monimutkaisuuden.[2]
Nykyaikaisten yhteiskuntien suurista uskonnoista lähimpänä puhdasta monijumalaisuutta on japanilainen šintolaisuus. Myös hindulaisuus, mahajanabuddhalaisuus ja taolaisuus vaikuttavat monijumalaisilta. Monet niiden harjoittajista eivät kuitenkaan pidä temppelien jumalia, buddhia tai bodhisattvoja niinkään eri jumalina, vaan joko yhden Jumalan eri henkilöityminä tai pyhimyksiä vastaavina pyhinä ihmisinä.[2]
Monijumalaisen ihmisen maailma on yksijumalaiseen ihmiseen verrattuna jaettu, moniarvoinen ja vivahteikas. Eri jumalia on pyhille puille ja vesiputouksille, rakkaudelle ja sodalle, sekä kullekin hallitsijalle omana aikanaan. Kaikki eri jumalat ovat kuitenkin rajallisia, eikä yksikään niistä ole kaikkivaltias. Monijumalaisessa maailmassa jumalat tekevätkin päätöksensä jumalallisen konsensuksen kautta. Joissain nykyajan uuspakanallisissa liikkeissä pyritään palauttamaan monijumalaisuuden henkeä.[2]