Preettori

Rooman valtakunta
Osa historian artikkelisarjaa Rooman valtakunnan hallinto
Ajanjaksot
Rooman kuningaskunta 753 eaa. – 510 eaa. Rooman tasavalta 510 eaa. – 27 eaa. Rooman keisarikunta 27 eaa. – 476 jaa.
Länsi-Rooma 330–476	Itä-Rooma 330–1453 Trebizond 1204–1461 Theodoro 1204–1475
Virkamiehet
Konsuli Preettori Prokonsuli Propreettori	Ediili Kvestori Tribuuni Kensori
Poikkeusvirat
Diktaattori Magister equitum Sotatribuuni-konsuli	Kuningas Triumviraatti Decemviri
Tribunicia potestas
Arvonimet
Keisari
Legaatti Dux Officium Prefekti Vicarius Vigintisexviri	Liktori Magister militum Imperaattori Princeps senatus Pontifex maximus Tetrarkki
Instituutiot ja lait
Rooman senaatti Cursus honorum Rooman kansankokoukset	Rooman laki Rooman kansalaisuus Imperium

Preettori (lat. praetor) oli Rooman valtakunnan virkamies.^[1] Preettorien tehtäviin kuului oikeuden jakaminen ja provinssien hallinta. Preettorit saattoivat myös komentaa armeijoita silloin kun johtajana ei ollut konsuli.^[2][3]

Kuten konsuleilla myös preettoreilla oli imperium, käskyvalta jolla he saattoivat päättää alaistensa hengestä. Preettoria seurasi aina kaksi liktoria (Rooman kaupungin ulkopuolella kuusi).^[2]

Preettoriksi valittavan täytyi olla 39-vuotias tai vanhempi. Roomalaisen virkamiesuran cursus honorumin mukaisesti hänen oli myös täytynyt toimia kvestorina.

Ensimmäinen preettori valittiin 356 eaa. Vuonna 246 eaa. valittiin myös toinen preettori, praetor peregrinus, joka tuomitsi Rooman kansalaisten ja peregrinien väliset kiistat. Vuonna 227 eaa. alettiin valita kaksi uutta preettoria hallitsemaan uusia Sisilian ja Sardinian provinsseja. Vuonna 197 eaa. valittiin kaksi lisää hallitsemaan Espanjaan muodostettuja provinsseja.^[3] Sulla lisäsi preettorien määrän kahdeksaan ja Julius Caesar vuorostaan lisäsi heidän määränsä ensin kymmeneen, sitten kahteentoista, neljääntoista ja lopulta kuuteentoista. Augustus vakiinnutti määrän kahteentoista.

1. ↑ Valpola, Veli: Suuri sivistyssanakirja, s. 938. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-21923-1 (Joissakin lähdeteoksissa esiintyy suomen kielen oikeinkirjoitussääntöjen vastainen muoto ”preetori”.)
2. ↑ ^{a b} Castrén, Paavo: Uusi antiikin historia, s. 268. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-21594-3
3. ↑ ^{a b} Fuchs, J. W.: MMM Antiikin sanakirja, s. 224–225. Suomentanut Itkonen-Kaila, Marja. Otava, 1972.