Quad Cities

Quad Cities merkittynä karttaan.

Quad Cities on yhteenkasvanut metropolialue Yhdysvalloissa, Iowan ja Illinoisin osavaltioiden alueella. Vuonna 2008 alueella asui 377 625 ihmistä.[1] Metropolialueen muodostavat viiden suurimman kaupungin, Davenportin, Molinen, Rock Islandin, Bettendorfin ja East Molinen, ympäröimät yhteen kasvaneet alueet.

Ennen ensimmäistä maailmansotaa alueelle oli muodostunut jo pieni metropoli, jota kutsuttiin nimellä Tri-Cities. Tuolloin vain Davenport, Moline ja Rock Island olivat kasvaneet yhteen. 1930-luvulle tultaessa East Moline kasvoi näihin kiinni, ja aluetta alettiin kutsua nykyisellä nimellä. 1940-luvun lopussa Bettendorfin kasvettua pohdittiin metropolin nimeämistä Quint Citiesiksi, mutta Quad Cities oli jo niin yleinen nimitys, ettei nimeä enää alettu muuttamaan.

Quad Cities on antanut nimensä useille urheiluseuroille. Nykyään metropolin nimeä kantavat Quad Cities River Bandits, Quad City Mallards, Quad City Steamwheelers ja Quad Cities Riverhawks.

  1. Population Estimates Quad City Times. Viitattu 14.7.2009. (englanniksi)

Developed by StudentB