Raymond Aron | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 14. maaliskuuta 1905 Pariisi, Ranska |
Kuollut | 17. lokakuuta 1983 (78 vuotta) Pariisi, Ranska |
Kansalaisuus | ranskalainen |
Koulutus ja ura | |
Väitöstyön ohjaaja | Léon Brunschvicg |
Oppilaat | Jean-Jacques Salomon ja Pierre Hassner |
Tutkimusalue | sosiologia |
Palkinnot | Erasmus-palkinto (1983) |
Nimikirjoitus |
|
Raymond Claude Ferdinand Aron (14. maaliskuuta 1905 Pariisi – 17. lokakuuta 1983 Pariisi)[1] oli ranskalainen filosofi, sosiologi, toimittaja ja poliittinen ajattelija.[2] Hänet tunnettiin ranskalaisen vasemmiston kriitikkona ja Jean-Paul Sartren eräänlaisena antiteesinä.[1]
Aron väitteli tohtoriksi historian filosofiasta Pariisissa École normale supérieuressa vuonna 1930.[1] Hän opiskeli vuosina 1930–1933 Saksassa, missä hän todisti Adolf Hitlerin valtaannousua.[3] Toisen maailmansodan syttyessä vuonna 1939 Aron toimi professorina Toulousen yliopistossa. Vuosina 1955–1968 Aron toimi professorina Sorbonnessa.[1] Hän tutki erityisesti sodan sosiologiaa[4] ja ongelmia modernissa teollisuusyhteiskunnassa.[2] Hänen tunnetuimpiin teoksiinsa kuuluu muiden muassa L'Opium des intellectuels (1955), jossa hän kritisoi vasemmiston konformismia ja marxilaisten hallintojärjestelmien totalitaristisia piirteitä.[1]
Aron sai mainetta terävällä ja epäsovinnaisella kirjoitustyylillään eri lehdissä.[4] Hän kirjoitti kolumneja Le Figaroon vuosina 1947–1977.[1] Aronille myönnettiin Erasmus-palkinto vuonna 1983.