Rikki

FosforiRikkiKloori
O

S

Se  
 
 


Yleistä
Nimi Rikki
Tunnus S
Järjestysluku 16
Luokka epämetalli
Lohko p
Ryhmä 16, happiryhmä
Jakso 3
Tiheys(n. 20 °C) (alfa) 2,08
(beeta) 1,96 · 103 kg/m3
Kovuus2,0 (Mohsin asteikko)
Värisitruunankeltainen
Löytövuosi, löytäjä Esihist., -
Atomiominaisuudet
Atomipaino (Ar)32,0655
Atomisäde, mitattu (laskennallinen)100 (88) pm
Kovalenttisäde102 pm
Van der Waalsin säde180 pm
Orbitaalirakenne[Ne] 3s2 3p4
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8, 6
Hapetusluvut-II, -I, II, IV, VI
Kiderakenneortorombinen
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto kiinteä
Sulamispiste388,36 K (115,21 °C)
Kiehumispiste717,8 K (444,6 °C)
Moolitilavuus(25 °C) 15,53 · 10−3 m3/mol
Höyrystymislämpö45 kJ/mol
Sulamislämpö1,727 kJ/mol
Höyrynpaine100 Pa 449 K:ssa
Äänen nopeus- m/s - K:ssa
Muuta
Elektronegatiivisuus2,58 (Paulingin asteikko)
Ominaislämpökapasiteetti 0,708 (rombinen) kJ/(kg K)
Sähkönjohtavuus(20 °C) (amorfisena) 5 · 10-16 S/m
Lämmönjohtavuus(300 K) (amorfisena) 0,205 W/(m·K)
CAS-numero7704-34-9
Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa

Rikki on alkuaine, jonka kemiallinen merkki on S[1] (lat. sulfur, sulphur), järjestysluku 16 ja IUPACin standardin mukainen atomimassa on [32,509;32,076] amu[2]. Se on yleinen, mauton ja hajuton, väriltään keltainen epämetalli. Luonnossa rikkiä esiintyy sekä vapaana alkuaineena että erilaisina yhdisteinä. Vapaana alkuaineena rikkiä on tuliperäisten alueiden maaperässä. Toimivasta tulivuoresta purkautuu mm. rikkiä ja rikin yhdisteitä ilmakehään ja maan pinnalle. Suurin osa rikistä on kuitenkin luonnossa erilaisina yhdisteinä. Nämä ovat pääasiassa rikin ja metallin yhdisteitä. Rikkiä saadaan metallinjalostuksen sivutuotteena, kun metalleja erotetaan näistä yhdisteistä. Rikki on tunnettu jo antiikin aikana. Siitä on käytetty suomen kielessä myös vanhahtavaa nimeä tulikivi, sillä se syttyy helposti palamaan, jolloin syntyy pistävän hajuista, ”tulikivenkatkuista” rikkidioksidia, SO2.

  1. Lyhenneluettelo: S Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 6.11.2020.
  2. Michael T. Wieser & Tyler B. Coplen: Atomic Weights of the Elements 2009 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2011, 83. vsk, nro 2. IUPAC. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 15.6.2011. (englanniksi)

Developed by StudentB