Rooman keisari

Rooman valtakunta
Osa historian artikkelisarjaa Rooman valtakunnan hallinto
Ajanjaksot
Rooman kuningaskunta 753 eaa. – 510 eaa. Rooman tasavalta 510 eaa. – 27 eaa. Rooman keisarikunta 27 eaa. – 476 jaa.
Länsi-Rooma 330–476	Itä-Rooma 330–1453 Trebizond 1204–1461 Theodoro 1204–1475
Virkamiehet
Konsuli Preettori Prokonsuli Propreettori	Ediili Kvestori Tribuuni Kensori
Poikkeusvirat
Diktaattori Magister equitum Sotatribuuni-konsuli	Kuningas Triumviraatti Decemviri
Tribunicia potestas
Arvonimet
Keisari
Legaatti Dux Officium Prefekti Vicarius Vigintisexviri	Liktori Magister militum Imperaattori Princeps senatus Pontifex maximus Tetrarkki
Instituutiot ja lait
Rooman senaatti Cursus honorum Rooman kansankokoukset	Rooman laki Rooman kansalaisuus Imperium

Rooman keisari on Rooman tasavallan jälkeisen ajan Rooman valtakunnan hallitsijoista käytetty nimi. Varsinaista Rooman keisarin virkaa ei ollut, vaan kyse oli useiden virkojen ja valtuuksien yhdistelmästä, joka muuttui vuosisatojen kuluessa.

Keisarikunnan alkuaikoina aiemmat tasavaltalaiset muodot suurelta osin säilyivät. Tätä vaihetta keisariuden historiassa kutsutaan prinsipaatiksi keisari Augustuksen Rooman valtiolle vuonna 27 eaa. antaman valtiosäännön ja sanan princeps perusteella. Rooman hallitsija oli valtiosäännössä ensimmäinen kansalainen eli princeps civium.^[1] Myöhemmin 300-luvulla keisarius muuttui yksinvaltiuden suuntaan, josta käytetään nimitystä dominaatti, mutta keisariudesta ei silti muodostunut monarkiaa sen nykyisessä merkityksessä. Keisari oli virallisesti primus inter pares, ensimmäinen vertaistensa joukosta, eikä hänellä ollut rajatonta de jure -valtaa. Monet keisarit eivät olleet hallitsijoita myöskään de facto, sillä aikojen saatossa todellista valtaa käyttivät usein esimerkiksi byrokraatit ja sotilaat, joille keisari oli kätevä nukkehallitsija.

Keisarin auktoriteetti pohjautui tasavaltalaisiin virkoihin. Yleensä keisari valitutti itsensä sekä konsuliksi että kensoriksi. Hän johti myös senaattia princeps senatuksen (senaatin pään) viran haltijana ja pontifex-pappien kollegiota pontifex maximuksen viran haltijana. Näiden virkojen haltijana hänellä oli suuri henkilökohtainen arvovalta (dignitas ja auctoritas). Henkilökohtaisesti keisarilla oli myös imperium maius (suurempi imperium) ja tribuuninoikeudet. Tämän yhdistelmän johdosta keisarilla oli ylin tuomiovalta, veto-oikeus kaikkiin päätöksiin ja täydellinen koskemattomuus.

Keisarin tavallisia titteleitä olivat imperaattori, caesar ja augustus, joista ensimmäinen on tasavaltalainen sotapäällikön kunnianimi ja kaksi viimeistä on johdettu henkilönimistä. Alkuaikoina keisareilla ei ollut varsinaista univormua, myöhemmin he käyttivät purppuraviittaa ja diadeemia.

Suomen kielen keisari-sana juontuu Gaius Julius Caesarin nimestä. Caesarin on joskus tulkittu olleen ensimmäinen keisari, mutta periaatteessa hän toimi diktaattorina vanhan tasavaltalaisen järjestelmän rajoissa. Nykykäsityksen mukaan vasta Augustus vei tämän pitkään kestäneen valtionmuutoksen niin pitkälle, että voidaan puhua varsinaisesta keisariudesta.

1. ↑ Grimberg, Carl: Kansojen historia. Osa 6. Rooma, s. 2-4. WSOY, 1980. ISBN 951-0-09734-9