Ruotsin kieli

Ruotsin kieli
Ruotsin kielen puhuma-alueet
Oma nimi	svenska
Tiedot
Alue	Ruotsi  Suomi  Ahvenanmaa
Virallinen kieli	Ruotsi  Suomi  Ahvenanmaa Euroopan unioni
Puhujia	n. 9,7 miljoonaa
Sija	n. 90.
Kirjaimisto	latinalainen
Kielenhuolto	Kotimaisten kielten keskus (Suomi) Språkrådet (Ruotsi)
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta	indoeurooppalaiset kielet
Kieliryhmä	germaaniset kielet pohjoisgermaaniset kielet skandinaaviset kielet
Kielikoodit
ISO 639-1	sv
ISO 639-2	swe
ISO 639-3	swe
Ohje
Infobox OK

Osa artikkelisarjaa
Ruotsin kulttuuri
Yhteiskunta Historia Kieli Ruotsalaiset Uskonto Kristinusko Mytologia
Taiteet ja kirjallisuus Arkkitehtuuri Taide Kirjallisuus Musiikki
Muut Keittiö Elokuva Urheilu
Symbolit Lippu Vaakuna Svea-mamma Kansallislaulu Taalainmaanhevonen
n k m

Ruotsi on indoeurooppalaisten kielten germaanisen haaran skandinaaviseen eli pohjoisgermaaniseen ryhmään kuuluva kieli. Sillä on noin 9,7 miljoonaa äidinkielistä puhujaa eri maissa, joista noin 9,2 miljoonaa Ruotsissa.^[1] Ruotsin kielilain (Språklag 2009:600^[2]) mukaan ruotsi on maan pääkieli, ja sitä käytetään tuomioistuimissa ja julkishallinnossa. Ruotsi on yksi Euroopan unionin sekä Pohjoismaiden neuvoston virallisista kielistä. Suomessa ruotsi on toinen kansalliskielistä: vuonna 2016 sitä puhui äidinkielenään 289 540 henkilöä, eli 5,3 prosenttia Suomen väestöstä.^[3] Ruotsinkielisten osuus Suomen väestöstä on 1900-luvulla huomattavasti laskenut; vielä 1880-luvulla se oli 14 %.

Ruotsin läheisimmät sukulaiskielet ovat muut pohjoisgermaaniset eli skandinaaviset kielet tanska, norja, islanti ja fääri. Yhdessä tanskan sekä kirjanorjan eli bokmålin kanssa ruotsi muodostaa skandinaavisten kielten itäisen ryhmän. Ruotsille – ja yleensä skandinaavisille kielille – ovat ominaisia sananloppuiset määräiset artikkelit (epämääräinen: ett ord; määräinen: ordet). Kieliopillisia sukuja on kirjakielessä kaksi: neutri (ruots. neutrum) sekä epäneutri (ruots. utrum), niin sanottu yhteinen suku, joksi maskuliini ja feminiini ovat sulautuneet. Neutrin epämääräinen artikkeli on ett, ei-neutrin en, ja vastaavasti neutrin määräiset muodot loppuvat t:hen ja ei-neutrin n:ään. Koska kielissä, joissa on erikseen maskuliini ja feminiini, ovat miehiä tarkoittavat sanat yleensä maskuliineja ja naisia tarkoittavat sanat feminiinejä, on ruotsin kielen yksinkertaistuminen johtanut siihen, että lähes kaikki ihmisiä tarkoittavat sanat kuuluvat yhteen sukuun. Poikkeuksia säännössä ovat esimerkiksi ett barn ’lapsi’ ja ett syskon ’sisarus’.

Riikinruotsia eli Ruotsissa puhuttavaa ruotsia puhuttaessa painollisella tavulla on laskeva tai nouseva korko (esimerkiksi áxel ’olkapää’, àxel ’akseli’). Suomenruotsin painotus on monotonisempi, lähes samanlainen kuin suomen kielen. Pohjois-Ruotsissa puhuttavilla ruotsin murteilla on jonkin verran samoja ominaisuuksia kuin suomenruotsilla.

Ruotsin ensimmäiset kirjalliset muistomerkit ovat riimukiviä keski- ja myöhäisrautakaudelta, jolloin skandinaaviset kielet olivat vielä saman kielen murteita. Lopullisesti ruotsin ja tanskan kielet erosivat toisistaan uskonpuhdistusten ja erillisten raamatunkäännösten myötä. Ehdotonta rajaa kielten välille ei kokonaan kuitenkaan vieläkään voi vetää – Skånessa eteläisimmässä Ruotsissa käytettävä kielenmuoto lasketaan Tanskan murremaantieteessä edelleen tanskan variantiksi. Nykyään ruotsin, norjan ja tanskan puhujat ymmärtävät toisiaan vaihtelevasti. Tanskalaisten ja ruotsalaisten on vaikea ymmärtää toisiaan, mutta norjan ymmärtäminen on kummankin kielen puhujille hieman helpompaa^[4].

1. ↑ Swedish Ethnologue. Arkistoitu 21.10.2019. (englanniksi)
2. ↑ Språklag (2009:600) lagen.nu. 28.5.2009. Viitattu 9.8.2016. (ruotsi)
3. ↑ Väestö 31.12. muuttujina Alue, Väestötieto ja Vuosi-Tilastokeskuksen PX-Web tietokannat Tilastokeskuksen PX-Web tietokannat. Arkistoitu 3.12.2017. Viitattu 3.12.2017.
4. ↑ Danska allt svårare för svenskar och norrmän Språktidningen. Arkistoitu 4.8.2016. Viitattu 23.7.2016.