Saagat ovat pääosin Islannissa 1100–1400-luvuilla kirjoitettuja, anonyymejä kansankielisiä kaunokirjallisia proosakertomuksia, joissa kuvataan muun muassa Islannin asuttamista, skandinaavisia kuninkaita ja islantilaisia piispoja, sukuriitoja, viikinkiretkiä, muinaisia sankareita, keskiaikaisia ritareita sekä kristittyjä pyhimyksiä. Saagoja on luokiteltu tyylillisin ja sisällöllisin perustein erilaisiin tyylilajeihin eli genreihin. Niistä osa pohjautuu suulliseen muistitietoon ja tarinaperinteeseen, ja ne linkittyvät Islannin ja Norjan varhaiseen historiaan. Tällaisia saagoja ovat islantilaissaagat, kuningassaagat, aikalaissaagat ja muinaissaagat. Osa saagoista puolestaan koostuu eurooppalaisten teosten käännöksistä ja niiden innoittamina syntyneistä saagoista. Näitä ovat ritarisaagat, antiikkisaagat ja hagiografiset saagat. Saagat on kirjoitettu muinaisislannin kielellä, ja tavallisesti siitä käytetään tutkimuksessa nimitystä muinaisnorja.[1] Etymologisesti sana saaga juontaa juurensa kertomukseen mutta myös sanoihin 'lausunto', 'sanominen' ja esimerkin kautta näyttämiseen.[2]
Yhteisiä piirteitä saagoille ovat kerrontatahti sekä siirtymät, jotka ovat ajallisesti ja maantieteellisesti toisinaan harppauksellisia etenkin jumalten puuttuessa tarinan kulkuun. Tarinat ajoittuvat kristinuskon Pohjolaan tulon molemmin puolin, ja siten teksteihin tulee lisää historiallista jännitettä.[2]