Sunnalaisuus

Islamin symbolina käytetään usein kuunsirppiä joskaan sillä ei ole yhtä keskeistä asemaa kuin kristityille ristillä tai juutalaisille Daavidin tähdellä.

Sunnalaisuus on islaminuskon pääsuuntaus, johon kuuluu noin 80–90 prosenttia maailman noin 1,6 miljardista muslimista.[1][2] Sunna tarkoittaa profeetan esikuvaa, jonka kautta on annettu Jumalan laki. [3] Sunnalaisuus kehittyi klassiseen muotoonsa varhaisella 900-luvulla. [4]

Ei ollut heti selvää, että juuri sunnalaisuudesta tulisi islamin johtava suuntaus. Vielä 900-luvulla näytti siltä, että šiialaisuus perii voiton, sillä vuonna 945 Iranista tullut šiialainen Ahmad ibn Buya valloitti Bagdadin ja julistautui abbasidikalifien suojelijaksi. Samaan aikaan Egyptin fatimidit olivat šiioja.[5] Käänne tapahtui tuhatluvulla, kun turkkilaiset seldžukit (pääkaupunkeina mm. Nishapur ja Merv) loivat keskiaasialaisen Seldžukkien jättivaltakunnan, joka oli rajoiltaan lähellä sassanidien entistä valtiota. He karkottivat buijidit Bagdadista ja asettuivat vuorostaan kalifin suojelijoiksi. Keski-Aasiasta tullut valloitus varmisti sunnien valta-aseman ja muovasi islamin nykyiseen muotoonsa.[5] Seldžukit perustivat madrasa-laitoksen varmistamaan oikeaoppisten sunnalaisten virkamiesten ja pappien koulutuksen.[6]

  1. Islamin suuntaukset kartalla: muslimeja hiertää kaikkien aikojen perintöriita Yle. 2013. Viitattu 19.5.2018.
  2. sunnismo Dizionario di Storia. 2011. Treccani. Viitattu 8.9.2022.
  3. Sanalla sunna viitataan ʾahlu s-sunnaan (arab. أهل السنة‎) eli tradition kansaan tai ryhmään. Sana sunna (arab. سنة‎) merkitsee islamissa erityisesti profeetta Muhammedin traditiota. Sunneja kutsutaan myös ʾahlu s-sunna wa-ǧamaaʿaksi (arab. أهل السنة والجماعة‎, Yhteisön ja tradition seuraajiksi), jolla viitataan sunnien yhtenäisyyteen.
  4. Melchert, 1999
  5. a b Bennison, A. K.: The Great Caliphs. The Golden Age of Abbasid Empire. Tauris, 2011.
  6. Bennison, 2011, s. 44

Developed by StudentB