Suomen alkoholipolitiikan ohjenuorana on useimmiten pidetty alkoholin haittojen minimointia, johon on pyritty kohdistamalla interventio kaikkiin kansalaisiin ja vähentämällä kokonaiskulutusta hinnan ja saatavuuden sääntelyn kautta. Alkoholin kokonaiskulutuksen vähentyminen vuosina 2008–2017 selittyy 70-prosenttisesti talouteen liittyvillä tekijöillä, yksistään 56-prosenttisesti alkoholiveron korotuksin.[1]